torstai 1. lokakuuta 2015

Hiljaiseloa Blogissa

Tänne Blogiin ei ole tullut postauksia yli kuukauteen ja olen siitä pahoillani. Kiirettä pukkaa koulun kanssa. Viimeinen vuosi peruskoulussa hrrr, pakko panostaa kunnolla. 
Kirjoja on kyllä tullut luettua, mutta en ole vain saanut aikaiseksi kirjoittaa niistä sitten yhtikäs mitään. Pari haastettakin on tekemättä ja kesän bingo-haaste meni ihan päin metsä, huoooh....

Kokeiden pitäisi loppua marraskuuhun mennessä... ja sen jälkeen pääsen taas vanhaan vauhtiini, jota odotan innolla, sillä nautin bloggaamisesta ja muiden blogien lukemisesta. Anteeksi myös muille bloggaajille, etten ole juurikaan kommentoinut mihinkään. Laiska ihminen kun olen, niin nopeasti olen lukenut postauksenne, ja siitä sitten äkkiä läksyjen pariin.

Sain ihanasti tukea ja kannustusta tuossa yli kuukausi sitten moponi teoriakokeeseen, ja läpi meni! Myös käsittely kokeesta pääsin läpi, ja olen nyt ylpeä "ajokortin" omistaja. Skootteria vielä odotellaan postista. Ette uskoisi millaista härdelliä viimeiset kaksi viikkoa on ollut, juurikin tämän skootterin suhteen.

Mutta tosiaan, hyvää syksyn alkua kaikille!




valokuva ei ole minun ottamani

perjantai 14. elokuuta 2015

Lukumaraton (päivittyvä postaus)


Omaan lukumaratooniini tuli pieniä mutkia matkaan, sillä mopokortin teoria koe osui juuri maanantaille ja koko viikonloppu pitäisi siihen lukea. Kaiken lisäksi on muitakin haasteita rästissä ja edellisenkin maratoonin kirjapostauksen lähes kaikki tekemättä. Noh joka tapauksessa osallistun tähän, koska kokemus oli viimeksi aivan mahtava,  mutta yhtä aktiivinen en tule olemaan kuin viime maratoonissa.

Aloitan oman urakkani huomenna klo 12.00 ja siitä jatkan lukemista 24 tuntia eteenpäin. Tarkoituksenani olisi lukea seuraavat kaksi kirjaa ainakin ja toivon mukaan onnistunkin siinä :)


J.D.Robbin aka. Nora Robertsin kirjoittama Eve Dallas-sarja voitti sydämeni vähän ennen viime joulua. Sain nopeasti luettua kaikki suomeksi suomennetut osat ja päätin nyt aloittaa uudestaan. Pokkarissa on ensimmäiset kaksi kirjaa yhdistettynä joten tuon kahlaamisessa saattaa mennä aikaa.

Moira Youngin Julma maa kuuluikin kolmen kirjan haasteeseeni, joten tämä oli oivallinen tilaisuus. Teksti on muistaakseni helppolukuista joskin omaperäistä, joten tämän lukemisessa ei pitäisi mennä aikaa!

Yritän tosiaan päivitellä oman maratoonini kulkua niin usein kuin mahdollista, ja edistymistäni voi seurata täällä blogissa tai sitten twitterin puolella  hastageilla #lukumaraton ja #lukumaraton6.


Hauskaa ja iloista maratoonia kaikille osallistuneille ja niillekkin, jotka pysyttelevät katsomon puolella! 
♥♥♥

klo 12.00
Nyt lähti sitten elämäni toinen maraton liikkeelle.  Aloitan Eve Dallas sarjalla, kirjalla Alaston kuolema. Helppolukuista tekstiä ja into huipussaan! Nyt mennään eikä meinata.

klo 15.30
Maraton edistyy ihan mukavaan vauhtiin. Pieni taukoja on tullut otettua ja nyt otankin tunnin mittaisen opiskelu tauon. Kiitoksia kaikille tsemppiä toivottaneille ♥

klo 16.30
Jes, nyt päästään taas kirjan pariin. Sivuja kertynyt tähän mennessä 287. Ei kovin paljoa, mutta kyllä se tästä, kyllä se tästä! Merlinin viides tuotantokausi houkuttelee kyllä suunnattomasti, mutta nyt pidetään pää kylmänä!

klo 17.15
Sivuja luettu nyt 339. Yli sadan sivun puristus viime päivityksestä. Alkaa tuntumaan siltä, että kyllä tämä tästä. Jes, nyt aletaan nousta. Even ja Roarken suhteen kehittymistä on kutkuttavampi lukea kuin muistinkaan! Voisi käydä syömässäkin tässä välissä, etten kesken kaiken tuuperru.

klo 18.00
Eka kirja kuudessa tunnissa luettu... mikä vauhti :D Sivuja kertynyt 397. Seuraavaksi voisi rikoksista pitää hieman taukoa ja siirtyä Moira Youngin Julmaan maahan.

klo 20.06
Päätin sittenkin lukea lisää Eve Dallasia. Maineikas kuollessaan on jo vienyt mukanaan ja sivujakin on kertynyt 565. Nyt voisi oikeastaan lopetella ja jatkaa opiskelua.... Taaai eksyä kaverin kanssa Skypeen :DD

klo 10.37 
Toinen Eve Dallas saatu päätökseen! Sivuja tähän asti 790. Ehtisiköhän sitä vielä puolessatoista tunnissa lukaisemaan jotain. Aloitan Julman maan ja katsotaan kuinka pitkälle pääsen.

klo 12.00
Nyt on maratooni myös minun osaltani loppunut. Hauskaa oli taas, vaikka keskittyminen herpaantuikin aina välillä. Sivuja kertyi yllättävän paljon, enkä oikeasti uskonut ylätäväni tähän, mutta pitkälle yöhön kyllä valvoinkin. Pääsin Julmassa maassa puoleen väliin saakka, joten lukutahtini näköjään nopeutui loppua kohden. En tiedä mitä sekoilin twitterissä ja tajusin vasta nyt että ilmoitin sinne ihan tyytyväisenä, että juu 1011 sivua tuli luettua. Hah ei todellakaan. Sivuja kertyi 911 :D

--------------------------------------------------------------------------

JÄLKITUNNELMIA

Kaksi ja puoli kirjaa
911 sivua

Maratoni oli jälleen kerran ihana kokemus. Kuten alussa sanoinkin lukemiseni jäi vähemmälle kuin viimeksi, sillä aina välillä tuli opiskeltua kokeeseen ja kaverin kanssa skypeenkin eksyin yli tunniksi. Silti onnistuin omasta mielestäni todella hyvin ja yllättävä kyllä, olen kerrankin ylpeä itsestäni. Näistä kesän kahdesta maratonista on jäänyt ihanat tunnelmat ja muutenkin kesä on ollut yksi parhaista! Kiitos kaikille maratonitovereille ja nautitaan lukemisen ilosta, vaikka loma loppuikin! ♥


sunnuntai 2. elokuuta 2015

Elokuun lukumaraton!

Ilmoittauduin mukaan elämäni toiseen lukumaratooniin noin 10 minuuttia sitten. Edellinen oli niin mukava ja kannustava, että en epäröinyt sekuntiakaan tämän toisen kohdalla. Onnekseni koulunkäyntini alkaa vasta kolme päivää maratonin jälkeen, joten siitä ei tule ongelmaa.

Elokuun lukumaratonia emännöi MarikaOksa, Oksan hyllyltä-blogista. 
Niille joille lukumaraton on vieras käsite niin tarkoitus olisi lukea vuorokauden aikana niin paljon kirjoja kuin puhtia ja intoa riittää. Suurien sivumäärien kahliminen ei ole tarkoituksena, vaan hasukanpito ja kirjojen lumoaviin maailmoihin uppoutuminen.

Maraton alkaa 15.8.2014, mutta lukemisen voi aloittaa jo edellisenä päivänä. Tarkemmat ohjeet löydätte täältä.

Teen tarkemman postauksen omasta osallistumisestani ja lukusuunnitelmastani myöhemmin, kunhan saan päätettyä mitä tulen lukemaan :)




perjantai 31. heinäkuuta 2015

Nälkäpeli (Nälkäpeli-trilogia, #1) Suzanne Collins

Luonnonkatastrofit, kuivuus, myrskyt, tulipalot ja tulvat nielivät suuren osan Pohjois-Amerikasta. Loput hävitti jäljelle jääneestä ruoasta käyty sota. Raunioista syntyi Panem. Sen kansalaiset nousivat kapinaan hallitsijoitaan vastaan, mutta hävisivät taistelun. Rangaistukseksi kehitettiin nälkäpeli.

Pelin säännöt ovat yksinkertaiset. Jokaisen vyöhykkeen on arvottava yksi poika ja tyttö osallistumaan kisaan. Nuoret pakotetaan vaativiin olosuhteisiin luonnonalueelle, jossa heidän on tapettava toisensa. Viimeinen hengissä selviytyjä on voittaja.

Nälkäpeli on vuotuinen tapahtuma ja koko maassa näytettävä tosi-TV-ohjelma. Trilogian ensimmäisessä osassa 16-vuotiaan Katnissin kyvyt  joutuvat koetukselle, kun hän ilmoittautuu peliin vapaaehtoiseksi pelastaakseen pikkusiskonsa, jonka epäonneksi arpa lankeaa...


Nälkäpeli tuli luettua lukumaratoonissa 26.6.2015 josta on jo kuukausi aikaa... Hmmm ei yhtään myöhässä tämäkään arvostelu. Minulla on muutenkin ihan hirveästi kasaantunut tekemättömiä asioita ja valitettavasti niiden joukossa on kirjoittamattomia arvosteluita tänne blogiin. Nyt sitä voisi pistää kaiken kiireen piikkiin, mutta jos nyt ollaan rehellisiä niin ei ole vain ollut sitä intoa kirjoittaa oikein mitään. Eikä vieläkään oikein ole, mutta päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä jotain hyödyllistä tämänkin viikon aikana! Hyvä asenne, eikö olekkin, okei, jatketaan!

Nälkäpelin tosin olen viimeksi 11 vuotiaana lukenut. Ei siitä yli pääse, että en ollut kovinkaan vanha silloin vielä. En minä vieläkään ole mikään vanha kettu, mutta vähän kokemusta ja kypsyyttä on sentään saatu. Sitä mitä tässä nyt yritän sanoa on se, että sen ikäisenä en vielä oikein ymmärtänyt kaikkia asioita Nälkäpelissä. Pidin sitä vain loistavana kirjana, joka oli ihanan paksu ja jossa oli ihana Peeta. Kyllä, minulla oli suuri ihastus nuorempana Peetaan... Jos nyt totta puhutaan, niin on vieläkin, mutta enää en ajattele Nälkäpeliä kolmiodraamana, vaan pikemminkin... No minun mielestäni koko sarja keskittyy siihen, kuinka kamalaksi yhdyskunta/maailma voi muuttua. Ja siitä mitä pieni teko voi saada aikaiseki. Ja tietysti sisar rakkaudesta. Koko tarinahan sai alkunsa siitä kuinka Katniss ilmoittautuu vapaaehtoiseksi rakkaan pikkusiskonsa tilalle. Joten en ota sen suuremmin kantaa olenko joukkue Peetassa vai joukkue Galessa... vaikka fiksuimmat varmaan sen jo tietääkin.

Pidän Nälkäpelistä, oikeastaan rakastan sitä. Ja lukukokemus oli vielä parempi sen johdosta, että en muistanut tapahtumia kovin tarkaan. Neljä vuotta on pitkä aika unohtaa tapahtumia, vaikka olenkin elokuvan pari kertaa katsonut. Aina kun luulin muistavani jotain oikein, niin sainkin huomata, että tapahtuma meni aivan eri tavalla.
Panem... Se on raaka paikka asua. Mutta samaan aikaan aivan liian kiehtova. Miten joku on osannutkaan luoda jälleen aivan erilaisen maailman, kuin mitä ennen on nähty. 13 vyöhykettä, yksi tuhoutunut, loput vielä elossa. Ensimmäiset neljä vyöhykettä ovat varakkaita ja hyväkuntoisia, Loput alkavat vyöhyke kerrallaan huonontua ja olot pahentua. Viimeinen elossa oleva vyöhyke on vyöhyke 12. Onko kukaan muu ajatellut aina automaattisesti, että vyöhykkeet menevät sellaisessa kivassa jonossa. No olin jälleen elänyt valheessa neljä vuotta, sillä ilmeisesti vyööhykkeet ovat sijoittuneet kaikkialle muualle, mutta eivät suoraan jonoon. Kaikkea sitä tuleekin netin avulla opittua.

Vyöhykkeistä oli erittäin kiinnostava lukea, ja harmikseni ei muista vyöhykkeistä juurikaan puhuttu. Sen kuitenkin muistan alkuaikojen lukukerroistani, että lemoivyöhykkeeni tai olla 4.vyöhyke. En tiedä liittyikö se siihe, että pari lempihenkilöäni asustivat siellä, mutta taitaapi se olla vieläkin lempparini. Jokaisella vyöhykkeellä oli tehtävä ja elämäntapa, joka poikkesi täysin muista. Nokkimisjärjestys oli selvä. Lukija sai heti tiedon siitä, ketkä pärjäsivät Nälkäpelissä, ja ketkä eivät.

Koko idea Nälkäpelistä on tietyllä tavalla erittäin ahdistava, Mutta samaan aikaan uskomaton! 24 lasta viedään taistelemaan hengestään vaaralliselle ja haastavalle areenalle, Muista kilpailusta ei vielä tässä ensimmäisessä osassa kerrottu, mutta ihan jo tästäkin 74.Nälkäpelistä sai aika hyvän kuvan, millaista aareenalla on. Collins oli onnistunut vangitsemaan pelon ja vahvuuden, joita kilpailioissa oli. Myös ensimmäisten vyöhykeitten uhma ja ylpeys oli vangittu erinomaisesti. Ja kirja vangitsi minut. En pystynyt laskemaan sitä alas edes syömisen ajaksi. Minun oli pakko vaan lukea ja lukea. Collins onnistui vetämään minut itsenikin keskelle peliä taistelemaan hengestäni. Ja todellakin annan kunnioitusta siitä!

Hahmoja suorastaan palvoin. Katniss voitti luottamukseni ja ihailuni heti ensimmäisten parin sivun jälkeen. Tyttö poikkeaa niin kovin kaikista muista päähenkilöhahmoista johin olen törmänny. Hän on tietyssä mielessä ikäistään kypsempi, mutta kuitenkin hyvinkin lapsellinen tietyissä tilanteissa. Katniss epäilee kaikkea, mikä ei ole tuttua, mutta jos hänen luottamuksensa saa puolelleen, niin et löydä parempaa ystävää tai suojeliaa. Tyrskähdin myös moneen kertaan muutamalle Katniksen sutjautukselle. Aivan ihana hahmo!

Peeta taas... No hän on aivan yhtä ihana kuin Katnisskin. Peetan sydän on täynnä rakkautta ja lempeyttä ja minunkin mielestäni hän on niitä ihmisä jotka ansaitsevat parempaa. Totta kai Peetassakin oli heikkouksia. Poika ei välttämättä ole yhtä  kekseliäs kuin Katniss, mutta jos minulta kysytää, hän on aivan eri tavalla fiksu. Myös Peeta sai minut naurahtelemaan ja hymyilemään hölmösti useaankin kertaan kirjan aikana, mikä on aina plussaa. Se mikä minut kuitenkin valloitti oli Peetan suojelunhalu. Se ylitti tietyissä kohdissa jopa Katniksen ja se fakta, että Peeta ei vaadi itselleen mitään, on aivan mieletön. Poika käytännössä valmis kuolemaan, jotta hänen rakkaansa eivät kuolisi eikä hän pyydä mitään takaisin tai ajattele katkerasti. Tuliko vähän liikaa ylistystä? :D

Gale, Prim ja Haymitch ovat jokainen aivan oma lukunsa. Gale tehtiin elokuvassa erittäin ärsyttäväksi persoonaksi, vaikka pidinkin näyttelijästä. Kuitenkin kirjassa Gale ei ole loppujen lopuksi niin paha. Ymmärrän hänen tuskansa tietyssä mielessä ja hän saa sympatiani puolelleen. Galekin on kuitenkin joutunut aikuistumaan niin nuorena ja elättämään perheensä. Eli myös Gale saavuttaa ihailuni.
Primistä ei kirjassa saa aivan niin hyvää kuvaa ehkä kuin elokuvassa, mutta tyttö on kertakaikkiaan suloinen. Juuri sellaista ihanne pikkusiskotyyppiä.
Haymitch taas on tietenkin yksi lemppareistani. Sarkastinen elämäänsä kyllästynyt erakko, joka kuitenkin alkaa välittämään suojateistaan.

Kaikki varmasti ymmärsivät, miksi rakastan tätä kirjaa ja koko tätä sarjaa ylipäätänsä! Jokaisen tulisi minun mielestäni lukea tämä sarja, mutta aivan erityisesti suosittelen sitä kaikille dystopian ja pienen romantiikan ystäville. Jos rakastat toimintaa, erilaisuutta ja dystopiaa, hopi hopi. Kiiruhdappa nyt hakemaan tämä kirja kätösiisi.

Täällä Blogin puolella on ollut aika hiljaista, enkä ole ehtinyt kunnon kirja-arvosteluita tekemään juuri ollenkaan. Tarkoituksena olisi siis petrata ja olenkin saamassa taas inspiraatiotani takaisin! ♥♥♥

Arvosana: 10
Suosittelenko? : KYLLÄ, EHDOTTOMASTI! LUKEKAA!
Mistä hankin/sain: Turun kaupunginkirjastosta
Luenko uudestaan:  ...hmm en taida... No totta kai ♥
Kirjailia:  Suzanne Collins
Kustantamo: WSOY
Kustannusvuosi:  2008
Sivumäärä: 335
Alkuperäisteos: The Hunger Games



torstai 30. heinäkuuta 2015

Kolmen kirjan haaste!

Kolmen kirjan haaste on tullut esiin monessakin kirjablogissa, mutta itse törmäsin siihen vasta äskettäin, kun Kirjaneito Kirjaneidon tornihuone-blogista haastoi minut. Tämä onkin ensimmäinen varsinainen haaste, joka minut on haastettu tekemään, joten olen innoissani.

Ideana siis tässä haasteessa on valita kolme kirjaa bloggaus ajoilta, jotka haluaisi lukea uudelleen.
Luen mielelläni kirjoja uudelleen, se ei ole koskaan ollut ongelma, mutta tarvitsen lukukertojen välillä aikaa. Tämän takia olikin hankala löytää mieleisiä kirjoja, sillä viime aikoina luetut kirjat ovat paljastuneet lemppareiksini. Kuitenkin pienen kahlauksen jälkeen onnistuin tyytyväisenä valitsemaan kolme kirjaa, jotka mielelläni luen uudelleen.


 Erin Morgenstern: Yösirkus


Yösirkus nousi yhdeksi lempikirjakseni kun sem vajaa vuosi sitten luin. Vai onkohan siitä jo ihan vuosi. Joka tapauksessa rakastin tätä kirjaa ylikaiken. Alusta asti luin tätä pelkällä ihastuksella ja omaan hyllyyn olisi tämäkin aarre tarkoitus hankkia. Yösirkuksen takakansi on minun makuuni ehkä vähän liian paljastava ja kirjan luku sujuu paljon jännittävämmin jos et ole lukenut takantta. Vaikeaa se oli minullekkin, mutta tein sen ja kokemus oli mahtava. Pelkästään näiden syiden takia valitsin ehdottomasti Yosirkuksen tähän haasteeseen.

"Jotkut ovat sanoneet, että koska kirja ei edennyt kronologisessa aikajärjestyksessä, oli luku into mennyt. Itseäni ei vuosiluvuissa hyppiminen häirinnyt ollenkaan. Minusta oli itseasiassa tosi mielenkiintoista, että kirjaa kerrottiin siitä ajasta, kun sirkus oli ollut pystysstä jo monta vuotta, ja siitä ajasta, kun sirkusta oltiin vasta rakentamassa. Lisäksi oli ihanaa, että lopussa kaikki nitoutui yhteen."  9.7.2014



John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe 


Tähtiin kirjoitetun virheen luin vanhan blogini puolella ja arvostelun laadusta näki kuinka aloittelia olin vielä silloin. Jostain ihmeen syystä olin yrittänyt keksiä niin paljon negatiivista palautetta kuin olin pystynyt, mutta täytyy sanoa, että mielipiteet ovat muuttuneet niista ajoista. Tähtiin kirjoitettu virhe tutustutti minut John Greeniin kirjailijana, ja hänestä on noussutkin yhdeksi suosikeistani. Elokuvasovituksen katsomisen jälkeen olen hinkunut kirjan uudelleen lukemista ja nyt siihen ilmaantui loistava tilaisuus

 "Augustin salaisuus oli yllättävä ja samalla hirveän surullinen. Viimeisen sivun luettuani, leuka alkoi jo väpättää hieman."  30.11.2015




 Moira Young: Julma maa


Julma maa oli spontaani hankinta. Kiinnostuin kannen kuvan takia kirjasta ja sen enempää ajattelematta nappasin teoksen mukaani kirjastosta. Julma maa taisi olla ensimmäisiä dystopia tyyppisiä kirjoja joita luin ja rakastuin siihen. Kirjoitustyyli oli hyvin erilaista, mikä antoi sille oman pienen sävähdyksen. En ole kirjaa lukenut ensimmäisen kerran jälkeen ja käsiäni oikein syyhyttää tarttua siihen. Julma maa on myös loistava kirja tähän haasteeseen.

" Ajattelin aluksi tämän olevan hieman outo kirja. Selailtuani pari sivua, ärsyynnyin kirjoitustyyliin aluksi, mutta totuin yllättävän nopeasti, enkä edes ajatellut asiaa. Saba poikkesi muista kovia kokeneista päähenkilöistä siten, että kova elämä oli jättänyt häneen jälkensä ihan oikeasti."  16.11.2013



Nämä aarteet olisi siis tarkoitus kahlata uudelleen ja odotan sitä innoissani! Kerrankin ihan luvan kanssa voin lukea uudestaan jotain, eikä tarvitse etsiä jotain uutta, vaikka onhan sekin kivaa. Haaste on ollut jo monessa blogissa ja mutta pienen etsinnän jälkeen päätin haastaa seuraavat bloggaajat.

Innarina: Storytime is over

Maria Kinnunen: Mustetta paperilla

VJ: Mustemaailmani






torstai 23. heinäkuuta 2015

Vadelmaveneellä Ruotsiin!

Pientä kesäloma päivitystä välillä! Miusta tuntuu, että en ole tehnyt tällaista "höpöttely" bloggausta tänne vielä kertaakaan, joten ehkä olisi aika :D
Kesälomani on ollut ohjelmaa täynnä, mutta mitään hosumista ei silti ole juurikaan ilmennyt. 
Lomani ensimmäinen viikko meni rippileirillä, joka oli taas uusi ihana kokemus. Ihania ihmisiä, loistava pappi ja mahtava nuorisotyöntekijä. Kaikki ulkoläksytkin saatiin kaverin kanssa suoritetuksi, joten sunnuntaina 7.6.2015 päästiin molemmat tyytyväisinä ripiltä. 

Omien juhlieni jälkeen, on sitten tultu käytyä useammankin kaverin rippijuhlissa, mikä taas on tehnyt kesälomastani mekkojen ja kenkien etsimistä.

Seuraavaksi olisi suunnitelmissa lähteä Ruotsiin. Lähtö olisi  torstaina, joten olen varmaan jo matkalla, kun saan tämän postattua. Ja aivan niinkuin monet muutkin lukutoukat ovat sanoneet, missä muualla kannattaa lueskelle ihanaa kirjaa kuin lomalla! Sehän on täydellinen yhdistelmä. Laivan kannella maisemia katsellen tai Italian rannoilla makoille.Sillä ei ole mitään väliä, mutta jos mukana on hyvä kirja, niin se tuo siihen sellaisen kipinän. Ja tietenkin vadelmaveneitä nassutellen ;)

Loppu kesästä pitäisi onnistua parikin kirjaa kahlaamaan läpi ja suunnitelmissa olisi saada ainakin yksi niistä luettua tuolla Ruotsin matkalla. Valinta täytyy kuitenkin tehdä harkiten. Pokkaria en ikinä missään nimessä ottaisi matkalle mukaan, mutta toisaalta en halua ottaa mitään jättimäistä tiiliskiveä, joka vielä upottaisi laiva. Ei, kyllä tämä vaatii tarkaa suunnittelua.

-----------------------------------------

Tosiaan näiden kirjojen parissa olisi idea viettää loppukesä...



 Tuulen nimi: Patrick Rothfuss

Täytyy sanoa, että tästä ei fantasia kirjaa saa paremmaksi. Olen lukenut Tuulen nimen kymmeniä kertoja, mutta en koskaan kyllästy siihen. Jotkut varmasti huomasivat twitteristä, että valvoin taas yli puolen yön tätä lukien. Tekisi kauheasti mieli ottaa mukaan matkalle ja lukea loppuun, mutta en tiedä raaskinko.



 Oli taas yö. Lause jonka lukemiseen en koskaan kyllästy. Kun nämä sanat on luettu, sitä tietää, että on aloittamassa aivan uskomattoman matkan Tuulen nimen kanssa. Kiitoksia, että meille on annettu Patrick Rothfuss


Lucian: Isabel Abedi
Zadara,kuninkaan varjo: Fanny Tarujoki

Molemmat kirjat olen lukenut noin vuosi sitten. Siitä voi hyvin olla enemmänkin aikaa, mutta pointtina on se, että en juurikaan muista enää mitä näissä tapahtui. Sen muistan, että molemmista pidin joten minulla ei ole mitään menetettävää. Lucian on enemmän romantiikkaan painottuva, mutta Zadarassa keskitytään ystävyyteen ja fantasiaan mielestäni enemmän.


Maze runner, labyrintti: James Dashner
Loppupeli: James Frey jaNils Johnson-Shelton
Clockwork Prince: Cassandra Clare

En edes tiedä kuinka kauan olen lukenut Maze Runneria. Varmasti usean viikon. En vain millään pääse eteenpäin, koska aina löytyy joku "parempi" tai kiireisempi kirja luettavaksi. Nautin kuitenkin leffasta suunnattomasti, joten en todennäköisesti tule pettymään tähänkään, mutta jokin nyt vain tökkii.

Loppupeli olisi tarkoitus aloittaa heti kun on varmaa, että minulla on aikaa lukea se. Kirja on paksu ja jotenkin minulla on sellainen kutina, että tarvitsen keskittymistä ja rauhaa sen läpi kahlaamiseen. Kenties nappaan hänet mukaani laivalle. Tosin enkö minä juuri maininnut, että ei liian plksuja kirjoja ja ihan niinkuin saisin rauhaa laivalla... Huoh, ehkä hänkin jää kotiin odottamaan minua.

Clockwork Prince on ollut lukulistalla todella pitkään. Heti kun olin ensimmäisen osan lukenut niin aloin metsästämään kirjastossa tätä toista osaa. Alkuun olen päässytkin, mutta lukeminen on hidasta ja välillä tuskastuttavaa sillä en yleensä lue englanniksi. Tosin Claren kirjoitus on helppolukuista, joten pärjään varmasti.

---------------------------------------------------

Sellaista siis olisi tarkoitus lueskella. Muuta en varmaan tulekkaan tekemään. Ystävän mökille synttäreitä viettämään kuun lopussa, ja ehkä jos ehditään, niin lähetään saman porukan kanssa Särkänniemeen, mutta saa nähdä ehditäänkö ennen koulun alkua!

Ei muuta kuin hyvää loppulomaa kaikille ja lukutäytteisiä päiviä jokaiselle <3






torstai 16. heinäkuuta 2015

Darlah: 172 tuntia kuussa, Johan Harstad

NASA aikoo palata Kuuhun yli 40 vuoden jälkeen ja järjestää ennennäkemättömän, maailmanlaajuisen arvonnan, jonka voittajat pääsevät mukaan matkaan. Onni suosii kolmea nuorta: norjalaista Miaa, japanilaista Midoria ja ranskalaista Antoinea. Lähtölaskennan koittaessa koko maailma jännittää heidän mukanaan – paitsi eräs dementoitunut entinen astronautti. Hän seuraa kauhulla vanhainkodin tv:stä matkan uutisointia – Kuuhun ei pidä palata! Mutta nuoret ovat jo perillä Darlah-nimisellä kuuasemalla. Pian yhteys Maahan katkeaa. Tukikohdan generaattori sammuu. Happivarastot hupenevat. Antoine ja kapteeni Nadolski katoavat. Ja Kuun pimeä puoli näyttää pelottavat, visusti vaietut kasvonsa.

 Kirja oli totaalinen yllätys, positiivinen yllätys oikeastaan. Kirjan kansi, joka huomioni tietenkin nappasi, oli kaunis. Jos unohtaisi kirjan nimen ja katsoisi vain kannessa olevaa kuvaa, ei välttämättä uskoisi, että teos kertoo ulkoavaruudesta ja kauhusta. En edes tiennyt aluksi, että kirja oli kauhua, joten asia tuli minulle täytenä yllätyksenä, kun blogeja selailin. Ja takateksti vie mukanaan. Sanon usein, että jos takateksti on tylsä, niin kirjakin on tylsä. Siitä syystä olenkin jättänyt ostamatta/ lainaamatta useita kirjoja, jotka paljastuivat loistaviksi. Okei, eli ulkonäkö mielenkiintoinen ja takateksti kiinnostava. Vaikuttaa lupaavalta, eikö vain?

Silti pelkäsin, että sisältö olisi pettymys. Niinhän sitä sanotaan, "Moni kakku päältä kaunis", mutta halusin silti kokeilla, josko vaikka olisinkin ollut väärässä. Tämäkin on vanhoja tapojani. Jokin vaikuttaa täydelliseltä ja lupaavalta, mutta minä en sitten millään voi vain huokaista helpotuksesta. Ehei, minun täytyy pysyä skeptisenä, kunnes ole lukenut muutaman kappaleen kirjasta. Ja jos juoni ja tarinan idea ovat hyviä ja lupaavia, niin vasta sitten pääsee suustani tyytyväinen huokaus.
Kyllä se tyytyväinen huokaus sieltä tuli Darlahiakin lukiessa.

 Alku kirjassa oli hieman töksähtelevää ja hidasta, se minun täytyy myöntää, mutta kunhan jaksaa olla kärsivällinen, niin saa pian huomata, että on lukenut koko kirjan alle päivässä. Tapahtumat pääsevät vasta kunnolla käyntiin, kun nuoret pääsevät kuuasemalle. Ja kauhun ystäville sellainen tiedotus, että varsinainen kauhu tulee esiin aivan kirjan loppupuolella. Tietenkin koko kirjan ajan on sellaisia pieniä ja karmivia kohtia, mutta vilunväreitä ja pelokkaita vilkaisuja aiheuttavat kohdat on jätetty aivan loppuun. Sääli sinänsä, sillä minun mielestäni juuri nuo kauhukohtaukset veivät mukanaan parhaiten.

Mia oli persoonana hyvin ärsyttävä ja sinisilmäinen, mutta loppua kohden sekin lieveni, ja hänestä tuli ehkä lempihahmoni koko kirjassa. Anton taas oli nuorista ehdottomasti ärsyttävin. Hän aiheutti minussa niitä tuttuja vihanpurkauksia, joissa minä lasken kirjan alas ja yritän olla heittämättä mitään seinään. Ja miksiköhän en pitänyt tästä nuoresta miehestä. Poika ei pystynyt päästämään irti tyttöystävästään, joten päätti mennä vakoilemaan tätä Eiffel tornin huipulle...Okei... jotkut varmasti ajattelevat tämän olevan ehkä romanttistakin, mutta minussa se nosti esiin vain silmittömän turhautumisen. Onneksi Mia onnistui saamaan Antonista kelvollisen hahmon, ja pojan kohtalo kirjassa sai minut jopa hieman surulliseksi. Midori oli nuorin ja samalla myös käytöksellään ehkä lapsellisin, mutta pidin hänestä. Hän oli kuitenkin sisimmältään ehkä järkevin kaikista näistä kolmesta nuoresta.

Kirjan loppu oli surullinen. Siitä ei pääse yli eikä ali. Olen onnellisten loppujen ystävä, mutta menestyihän Romeo ja Juliakin. Siinä vasta surullinen loppu onkin joten... Mitäpä sitä valittamaan. Joka tapauksessa kirjaan pystyisi varmasti kirjoittamaan lisää osia, mutta jos totta puhutaan, niin jättäisin Darlahin tähän. Jatko-osa tekisi tarinasta, joko aivan huimaavan tai totaallisen pettymyksen. Ja pahoin pelkään, että tulos saattaisi olla jälkimmäinen.
Suosittelen kirjaa ihan kaikille. Ei ole väliä pidätkö romantiikasta, kauhusta, jännityksestä vai historiasta. Tietyssä mielessä tämä kaikki kitoutuu yhteen.

Arvosana: 8+
Suosittelenko? : Kyllä
Mistä hankin/sain: Turun kaupunginkirjastosta
Luenko uudestaan:  Totta kai!
Kirjailia: Johan Harstad
Kustantamo: Karisto
Kustannusvuosi:  2012
Sivumäärä: 438
Alkuperäisteos: Darlah: 172 timmer på månen

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Salatun voiman kaupunki (MysticCity, #1) Theo Lawrence


Maaginen kahtia jaettu kaupunki. Poliittista kapinaa. Ikuista rakkautta?
Manhattan vuonna X. Pilvenpiirtäjien huipulla hallitsevat rikkaat ja etuoikeutetut, joiden yltäkylläisen elämän mahdollistaa vain katutasossa, ilmastonmuutoksen synnyttämien kanaalien varsilla kurjaliston joukossa majailevilta mystikoilta salaperäisesti hankittu energia. Yläluokan hienostosviiteissä asuu myös 16-vuotias Aria Rose, rakastuneena silmittömästi isänsä poliittisen kilpailijan poikaan.

Vai onko hän sittenkään niin rakastunut? Ainakaan hän ei pysty muistamaan, miten romanssi sai alkunsa. Mutta sitten Aria tapaa Hunterin, komean ja hämmentävän mystikon alakaupungista, ja tällä tuntuu olevan hallussaan hänen unohtuneen menneisyytensä avain.


Olen viime aikoina lainanut kirjastosta erittäin paljon sellaisia kirjoja, joita olen jo lukenut kertaalleen. Tällä kertaa mukaan tarttui Theo Lawrencen Salatun voiman kaupunki. Oikeastaan tämä kirja luettiin jo monta viikkoa sitten. Rippileirillä sen muistaakseni ahmin, ja vasta nyt pääsen kirjoittamaan arvostelun. Olen muutenkin ollut erittäin laiska näitten arvosteluitten kirjoittamisessa. Kyse ei ole siitä ettenkö lukisi, sillä minä ihan todella luen lähes joka päivä jotain, mutta en vain millään malttaisi kiireiltäni istahtaa koneelle ja kirjoittaa lukemastani kirjasta jotain.
No olen nyt tehnyt päätöksen, että tulen koneelle useammin.

Palataanpa nyt tähän kirjaan. Olen tosiaan siis lukenut tämän jo aikaisemmin, mutta siitä on aikaa kaiketi vuosi, tai hieman vähemmän. Pidin kirjasta silloin ja pidin siitä nyt. Ainut asia, joka on ehkä muuttunut mielipiteestäni on se, että huomasin nyt muutamia ärsyttäviä tai vajaavaisia juttuja, joita en aikaisemmin huomannut. Nyt monet vuorosanat tai tapahtumat saivat minut kurtistamaan kulmiani. Luultavasti ennen niin romanttiselta tuntuneet asiat, vaikuttivat nyt hieman vanhempana pelkästään ärsyttäviltä.

Aria Rose on kihlautunut isänsä kilpailian pojan kanssa. Näiden kahden nuoren välinen kemia oli erittäin vähäistä. Minun teki mieli takoa järkeä useampaankin otteeseen Arian päähän. Hunterin ja Arian suhde taas aiheutti tunteita laidasta laidaan. Aina välillä pidin heitä ihanan romanttisina ja salaperäisinä. Hunteri voitti ihastumiseni kirjan alussa, mutta loppua kohden hän alkoi tuntua liian... liian hempeältä ja suojelevalta. Aria taas oli välillä itsenäinen ja järkevä, mutta vajosi typeryyteen ja malttamattomuuteen aina välillä. Parhainta aikaa näiden kahden välillä oli se aika, kun Aria ei vielä koko kuviota.

Juooni tässä kirjassa oli aika ennalta-arvattava. Kunhan on lukenut takakannen ja kansien sisäpuolella olevan juoni kerronnan, pystyy aika helposti päättelemään mitä kirjassa tulee tapahtumaan. Se ei kuitenkaan loppujen lopuksi haittaa juurikaan, sillä itse tunnelma vie mukanaan.
Luin kirjan läpi putkeen, enkä missän vaiheessa kyllästynyt, joten se varmasti kertoo paljon. Teksti on helppolukuista, vaikkakin suomennokset saivat minut pyöräyttelemään silmiäni useassakin kohdassa.

Kirjailian idea tästä kahtia jakautuneesta kaupungista oli oikeastaan todella kiehtova, ja olisin mielelläni kuullut enemmä siitä, miten ja miksi se oli niin jakautunut. Kyllähän lukijalle selitetään päällisinpuolin syyt, mutta syvempikin perehtyminen ei olisi haitannut. Myös mystikot kiehtoivat minua ja harmikseni he jäivät vielä hämärän peittoon. Toivotaan, että seuraavassa osassa päästäisiin kurkistamaan heidänkin elämäänsä tarkemmin.

Suosittelisin Salatun voiman kaupunkia niille, jotka nauttivat ehkä hieman kliseestä rakkaustarinasta ja hyvästä fantasiasta. Niihin tulet törmäämään!


Arvosana: 9-
Suosittelenko? : Kyllä
Mistä hankin/sain: Turun kaupunginkirjastosta
Luenko uudestaan:  Kyllä, tämäkin oli jo kolmas kerta
Kirjailia: Theo Lawrence
Kustantamo: Karisto
Kustannusvuosi:  2013
Sivumäärä: 403 
Alkuperäisteos: Mystic City

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Maratonin jälkitunnelmia


klo 7.30

Aloitin ensimmäisen kirjani. Hyllystä tuli napattua Annukka Salaman, Harakanloukku. Olin lukenut kirjan ennestäänkin, joten tiesin, että tahti tulisi olemaan nopeatempoista, koska muistin asiat vielä aika hyvin. Kirjan lukeminen lähti mukavasti alkuun.

klo 10.34

Harakanloukku saatiin päätökseen hyvillä mielin. Kirja oli edelleen loistava, mutta mitä muuta voisi odottaa kirjalta, joka keskittyy enimmäkseen rakkaaseen harakanpoikaamme Jooneen <3
Jos sama tahti jatkuisi, olisin lukenut yli tuhat sivua alta aika yksikön. 445 sivua luettu tähän asti.

klo 11.30 

En ole koko tunnin aikana aloittanut yhtäkään kirjaa. Rillit huurussa katseleminen kiinnostaa tällä hetkellä enemmän. Hmph, hyvä startti ei taida jatkua...

klo 12.05

No niin. Puhti taas palautunut. Tässä vaiheessa aloitin J.R.Wardin Kuolemattoman. Olin todella innoissani tästä, koska vihdoinkin tämä ihana sarja tuli päätökseensä. En joutunut pettymään, mutta siitä lisää myöhemmässä kirjapostauksessa. 

klo 16.00 

Kuolematon on nyt luettu ja 838 sivua luettu! Tahti ei ihan pysynyt, jos verrataan aamun huimaan starttiin.

klo 18.36 

Nälkäpeli saa itsensä alkuun. Olen viimeksi lukenut Nälkäpelin 12 vuotiaana, joten tässä on nyt ollut kolme vuotta taukoa. Ja täytyy sanoa, että tällä kerralla lukukokemus oli aivan erinlainen, mutta hyvällä tavalla.

klo 0.23

Nälkäpeli vihdoin luettu. Tässä vaiheessa en enää jaksanut aloittaa uutta kirjaa. Silmät meinasivat muurautua umpeen, joten päätin mennä pehkuihin. 1227 sivua luettu!

klo 8.12

Heräsin ja tajusin harmikseni, että lukumaratooni oli omalta osaltani ohitse...


Fiilikset

Huh huh, nyt on ensimmäinen lukumaratoni ohitse. Ja täytyy sanoa, että hauskaa oli! Ehdottomasti osallistun seuraavaankin. Siitä ei edes keskustella.
Lukumaraton oli aivan mahtava kokemus, kuten sanoinkin . Oli ihana seurata muiden bloggareiden edistymistä Twitteristä ja kertoa omasta edistymisestäänkin muille. Ja sieltä sai tukea ja kannustusta. Se sai hymyn huulille paljon herkemmin kuin suuren sivumäärän saavuttaminen.
Tauoton lukeminen ei sinänsä ole minulle haaste eikä mikään, mutta jostain ihmeen syystä nyt kun lupa oli lukea, niin teki mieli tehdä niin paljon muuta. Sen takia sivumäärät vähenivät hieman, mutta olen silti ylpeä itsestäni, että sain yli tuhannen sivun!
Ei kun seuraavaa kertaa odottamaan!

Maratoonin päättyessä saldokseni tuli 1227 sivua ja kirjoja tuli luettua kolme.

Harakanloukku - Annukka Salama

Kuolematon - J.R.Ward

Nälkäpeli - Suzanne Collins






torstai 25. kesäkuuta 2015

Tunnelmia ennen maratoonia!

Huh huh, maratoonin aika lähestyy uhkaavasti. Tähän mennessä olen huomannut, että olen niitä harvoja, jotka aloittavat vasta huomenissa 26.6, mutta en anna sen lannistaa. Hyvät yöunet ja pääsen samaan tahtiin lukijatovereitteni kanssa :)

Suunnitelmissa ei ole lukea mitään tiettyä määrää kirjoja. Herranen aika, en ole koskaan ollut hyvä organisoimaan tai suunnittelemaan mitään tarkoin, joten miksi aloittaa nyt? Ei, ei. Minä menen ihan tuntumalla eteenpäin. Kasaan kaikki kirjat joita olen viime aikoina hamstrannu kirjastosta (Kirjakaupat... ikävöin teitä) ja nappaan yhden kirjan loputtua seuraavan! Liukuhihnatekniikka, rakastan sinua.

Minä siis ajattelin aloittaa oman maratoonini 26.6 klo 07.30 ja lopettaa 27.6 klo 07.30 . Jos nyt oikein innostun niin saatan aloittaa jo keskiyöllä ja olla nukkumatta. Niinkin saattaa nimittäin käydä.





Listallani olisi siis:

Suzanne Collins
Nälkäpeli, Vihan liekit, Matkijanärhi

Annukka Salama
Harakan loukku

J.R.Ward
Kuolematon                                                                 

James Dashner
Labyrintti                                                            

James Frey, Nils Johnson-Shelton
Loppupeli                               

Saara Saarela
Nimeä minut uudelleen                                                                 

Nora Roberts
Jotain uutta, Jotain vanhaa, Jotain lainattua, Jotain sinistä            

En usko olevani todellakaan niin ketterä ja nopea lukija, että tuon kaiken saan luettua. Varsinkin kun Loppupelissä on muistaakseni lähemmäs 500 sivua, hui!
Mutta näillä siis mennään.

Edistymistäni voi seurata Twitterissä  #lukumaraton  
Twitterin löydätte oikeasta sivupalkista.

Onnea kaikille maratoonareille ja pidetään hauska päivä lähimpien ystäviemme, kirjojen parissa. <3
                                                   

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Varjojen ratsu (O'Dwyerin serkut-trilogia, #1) Nora Roberts

Iona Sheehan on ottanut elämänsä isoimman riskin. Hän on jättänyt työnsä ja kotinsa Baltimoressa ja tullut Irlantiin sukunsa juurille etsimään seikkailuja – ja vastauksia. Iona on innoissaan tavatessaan ensimmäistä kertaa serkkunsa Connor ja Branna O'Dwyerin. Tunne siitä että hän on tullut kotiin vahvistuu, kun hän saa työpaikan ratsastuskoulusta, jonka kuumaverinen omistaja notkauttaa Ionan polvet heti.
Iona ei kuitenkaan tiedä, että hänen serkkunsa ovat odottaneet häntä jo kauan. Connor, Branna ja Iona ovat kaikki saaneet väkevän verenperinnön esiäidiltään Sorchalta, joka siirsi noitavoimansa lapsilleen suojellakseen heitä pahalta Cabhanilta. Serkukset huomaavat, että yhdessä he ovat voimakkaampia, ja myös sen, että Cabhan vannoo yhä kostoa. 

Olen odottanut saavani tämän kirjan kätösiini jos pitkän aikaa. Jälleen kerran olin kuitenkin niin pihi, etten viitsinyt sitä paria kolikkoa maksaa, että olisin voinut varata sen. Hyvä tyttö, hyvä tyttö...
Joka tapauksessa nyt kun tämän vihdoinkin sain luettua, täytyy sanoa, että Nora Roberts on tasaiseen tahtiin nousemassa lempikirjailioitteni listassa kohti kärkeä. Roberts ei yleensä kirjoita fantasiaa, vaan enimmäkseen romantiikkaa, mutta olin jo aikaisemmin lukenut Kuuden piiri sarjaa, joka vei minut mukanaan. Kirja-arvosteluni voi lukea täältä.
Eli en siis yllättynyt siitä, että Varjojen ratsu oli hyvä. Ei loistava, mutta hyvä.

Kirjan alussa saimme kurkistaa päähenkilömme suvun historiaan. Tapasimme Sorchan, hänen miehensä ja heidän kolme lastaan. Sorchan voimia ja Sorchaa itseään vainoaa paha demoni Cabhan, ja jos totta puhutaan, Iona Sheehanin esi-äidin ja tämän lapsien tarinasta olisi ollut ihana kuulla lisää. Roberts olisi aivan hyvin voinut tehdä toisen kirjasarjan liittyen heihin. Synkkää magiaa ja viettelystä Ei olisi haitannut yhtään!
Joka tapauksessa jännittävän ja mukaansa tempaavan alun jälkeen päätin, että voin unohtaa syömisen ja nukkumisen. Varjojen ratsu sai täyden huomioni.
Valitettavasti mahtava aloituksen tuoma kipinä ei onnistunut pysymään vahvana läpi tarinan. Mitään kovinkaan tajunnan räjäyttävää ei tapahtunut pitkään aikaa. Kirjan alku oli oikeastaan pelkkää Ionan tutustumista voimiinsa ja ihastumisen syntymistä komeaan ratsastutkoulun omistajaan Boyleen.

Boylen ja Ionan suhde oli suloista luettavaa, mutta se ei tehnyt mitenkään muuten kovinkaan suurta vaikutusta. Boyle ei ole kovinkaan fiksu omasta mielestäni. Tai sitten mielenkiintoni puuttuminen johtuu vain puhtaasti siitä, että olen lukenut viimeisen kahden kuukauden ajan kirjoja, joissa päähenkilöinä on Jace Herondalen ja Harry Potterin kaltaisia miehiä... Kuka tietää.
Iona taas henkilönä toi mieleen kiltin naapurin tytön, joka kuitenkin on sisukas ja rohkea, mutta silti hieman kömpelö. Kuitenkaan en juurikaan kiinnittänyt Ionaan enää huomiota läheskään niin paljon, kun Connor ja Branna ilmestyivät kuvioihin. Varsinkin Connor sai sydämmen läpättämään, hänhän kuitenkin muistuttaa enemmän niitä henkilöhahmoja kirjoissa joihin itse tuppaan lankeamaan.
Onnekseni pääsen häneen tutustumaan seuraavassa kirjassa paremmin hih hii.

Branna taas on ihanan voimakas hahmo. Hänen suhteensa Finiin sai varpaani syyhyämään. "Kielletty rakkaus" saa minut aina lapsenomaisen innostuneeksi. Kohta ihan oikeasti alan lipsua raha-ahneudsetani ja alan varaamaan kirjoja ihan jonossa. Tai sitten vain ostan omaksi. Pääsisinpähän lähemmäs unelmakirjastoani <3

Juoni oli tasaisesti ihan mielenkiintoinen, vaikkakaan se ei pitänyt minua otteessan koko kirjan ajan kuten tuossa aikaisemmin sanoinkin. Alku ja loppu olivat fantastisia, eikä muulla oikeastaan olekkaan väliä...Mehän muistamme aina alun ja lopun kirjoista. Ellei kyseessä satu olemaan jokin täydellinen poikkeus, kuten Nälkäpeli tai Luukaupunki hehe heee o__o
Kirja jäi oikeastaan ihan mielenkiintoiseen kohtaan. Paha ei välttämättä kukistunutkaan joten päädyimme gliffhangeriin, tosin aika lievään sellaiseen. Jäin kuitenkin kiinnostuneena miettimään jatkoa ja aion ehdottomasti lukea seuraavan osan.

Suosittelen kaikkia Nora Roberts faneja ehdottomasti tarttumaan tilaisuuteen. Jos taas olet innostunut hyvästä ja seikkailuun sukeltavasta fantasiasta, Varjojen ratsu ei todennäköisesti tule vastaamaan odotuksiasi. Roberts ei kuitenkaan ole fantasiakirjailia, vaan hän kirjoittaa enimmäkseen romanttisia nuorten naisten päiväuni kirjoja, joista itse ainakin nautin. Siltikään en usko että hän pani parastaan tässä kirjassa myöskään romantiikan suhteen. Ionan ja Boylen suhde ei ollut mitenkään erikoinen, eikä heidän tarinansa vedä vertoja monellekkaan rakkaustarinalle johon on tullu törmättyä. Uskon silti, että Connor ja Branna eivät tule pettämään minua!


Arvosana: 8+
Suosittelenko? : Suosittelen ehdottomasti kaikille, jotka pitävät Nora Robertsin teoksista
Mistä hankin/sain: Turun kaupunginkirjastosta
Luenko uudestaan:  Kyllä, kunhan aikaa on vähän kulunut
Kirjailia: Nora Roberts
Kustantamo: Gummerus
Kustannusvuosi:  2014
Sivumäärä: 373
Alkuperäisteos: Dark Witch


Blogistanian kesälukumaratooni

Kun vajaa kaksi vuotta sitten aloitin bloggaamisen, ensin Vuodatuksessa ja vuosi sen jälkeen Bloggerissa, niin en osannut kuvitellakkaan kuinka hauskaa siitä tulisi. En myöskään arvannut kuinka vähän aikaa minulla onkaan postailla lukukokemuksiani!
Nyt on kuitenkin taas päästy flunssan kourista pois ja vihdoinkin voin taas alkaa aktiiviseksi täällä bloggerinkin puolella.
Hyvä alku aktiiviseen starttiini on osallistua lukumaratooniin. Vähän kyllä jännittää miten lähtee lukemiseni liikkeelle, mutta taktiikkana olisi nyt valita niin hyvä kirja tai kaksi, että lukeminen sujuisi kuin siivillä.

Tarkempia ohjeita tähän löydätte blogista nimeltä Hyllytontun höpinöitä.

Onnea kaikille muillekkin. jotka ottavat osaa maratooniin ja kertokaahan, jos kukaan aikoo mennä tiiliskivi linjalla :D

Mitenkäs muuten on alkanut kesäloma? No ensinnäkin kävin ripin, JEE! Onnistuin siellä kaiken sen hötäkän keskellä lukemaan jopa kaksi kirjaa, joten nyt kun sen myönsin en voi muuta tehdä kuin postata nämä kaksi kirjaa pikimmiten tänne.

Ja hieman myöhäistä juhannusta kaikille! <3

tiistai 19. toukokuuta 2015

Kirjankansibingo


Taas on uusi ja jännittävä kirja haaste keksitty. Kirjakaapin kummitus blogin pitäjä keksi tämän virkistävän uuden haasteen johon on otettu mallia viime vuonna tutuksi tulleesta Les Masque Rouge-blogin Emilien emännöimästä kirjabingosta.

En tosiaan ehtinyt viime vuonna mukaan tähän bingoon, koska olin täällä bloggerin puolella aloitellut vasta, mutta nyt minäkin pääsen mukaan. Kesäkin on jo kovaa vauhtia tulossa kohti, joten aikaakin pitäisi olla hieman enemmän.

Bingorivejä täytetään lukemalla kirja, jonka kansikuva vastaa kutakin bingoruutua. Eli kun lukemasi kirjan kansi vastaa, jotain bingoruutua, niin saat ruksata siihen kohtaan rastin.

Bingo muodostuu vaakasuorasta, pystysuorasta tai vinottaisesta, kulmasta kulmaan ulottuvasta rivistä, jossa on viisi lokeroa. Samaa kirjaa ei voi käyttää useampaan lokeroon. Lokeroiden täyttämisessä saa käyttää omaa tulkintaa, kunhan ei vihreää lue punaiseksi.

Haaste alkoi 15.5. ja päättyy 15.8. Elokuun loppuun mennessä oli toivottu, että osallistujat linkittäisivät tähän Kirjakaapin kummitus postuksen kommentteihin jonkinlaista bingokoontia. Bingoajien kesken arvotaan syyskuun alussa jonkinlainen kirjallinen palkinto.

Omana tavoitteenani olisi saada eres pari bingoa. Pidetään siis siitä kiinni ;)





torstai 14. toukokuuta 2015

Ääretön meri (5.aalto,#2) Rick Yancey

MITEN KITKETÄÄN MAAPALLOLTA SEITSEMÄN MILJARDIA IHMISTÄ?
KITKEMÄLLÄ IHMISISTÄ INHIMILLISYYS.

Cassie Sullivan tovereineen on selvinnyt jo neljästä aallosta, joiden avulla kaukaisesta aurinkokunnasta saapuneet Toiset ovat tyhjentäneet maapalloa ihmisistä. Nyt lopullinen, viides tuhoaalto etenee, ja ihmiskunnan viime rippeet taistelevat henkensä edestä.
Cassien ja kumppanien on tehtävä valinta: uhmatako talven tuloa ja odottaa heitä auttaneen Evan Walkerin paluuta vai lähteäkö etsimään muita selviytyjiä ennen kuin vihollinen saa nuoret satimeen? Uusi hyökkäys on vain ajan kysymys…
Edessä on viimeinen taistelu elämän ja kuoleman, toivon ja toivottomuuden, rakkauden ja vihan välillä. 


Muistan, että rakastuin edelliseen osaan täysin. Ahmin sen hetkessä ja jäin janoamaan lisää. Joten kun vihdoin sain tämän toisen osan kätösiini, minun oli kertakaikkisen pakko lukea se heti. Valitettavasti tämän arvostelun tekeminen kesti odotettua kauemmin, kiitos ihanan koulun. Luin siis tämän varmaan jo joskus huhtikuussa, mutta VASTA nyt pääsin koneelle kirjoittamaan.
Täytyy sanoa, että petyin hieman. Ensimmäinen osa oli niin hyvä, että odotin tämän kirjan olevan vielä parempi, mikä näin jälkikäteen ajatellen oli aika iso virhe. Minun ei ehkä olisi kannattanut pitää odotuksiani niin korkealla, en olisi ehkä pettynytkään niin pahasti...
En sano, että Ääretön meri oli huonointa mitä olen koskaan lukenut. Se oli hyvin kirjoitettu ja juoneen pääsi nopeasti kiinni, vaikka siitä onkin aikaa, kun ensimmäisen osan luin. Mikä minua kuitenkin harmitti oli se, että Cassien ja Evanin välillä ei ollut mitään samanlaista, kuin ensimmäisessä kirjassa. Cassie tuntui yhdessä hetkessä vihaavan Evania ja yhdessä hetkessä palvovan tätä...

Äärettömässä meressä ei keskitytty niinkään enää Cassien koettelemuksiin, vaan päähenkilöiksi pääsi esimerkiksi edellisestä kirjasta tutut Haka ja Zombi/Ben. En koskaan oikein lämmennyt Hakalle, joten en olennaisestikkaan pitänyt siitä faktasta, että tämän näkökulmasta kerrottiin lähes puolet kirjasta. Zombista pidin ja tietyssä vaiheessa toivoin koko ajan, että hän ja Cassie päätyisivät yhteen, mutta vielä ainakan toiveeni ei ole toteutunut. Evan jäi hieman taka-alalle tässä kirjassa. Ei paljon, mutta tarpeeksi, että aloin hyppimään kappaleita, kunnes pääsin lukemaan haluamani henkilön näkökulmasta.

Tämä kaikki ei olisi häirinnyt minua näinkään paljon, ellei koko kirjan kerronta tyyli olisi ollut niin..sekava? Ymmärsin kyllä koko ajan mitä tapahtui, mutta siihen tarvittiin suuria ponnistuksia. Tämä johtui ehkä siitä. että niin moni henkilö oli kertomassa tapahtumia. En enää tiennyt missä oltiin tapahtumishetkellä, koska yhdessä kappaleessa joku on vankina ja toisessa kappaleessa joku oli taas piilossa. Tuo sai minut niin sekaisin, että en lopulta lukenut kirjaa enää putkeen, vaan pidin moniakin taukoja.

Kaiken tämän pettymyksen ja murjotuksen jälkeen, olisi ehkä hyvä puhua niistä hyvistäkin jutuista!
Edelleen pidän kirjoitustyylistä, jota Yancey käyttää. Se sopii täydellisesti tällaiseen dystopia tyyppiseen kirjaan, joka oikeissa kohdissa osaa olla erittäin ahdistava, mutta mahtava samaan aikaan. Aion ehdottomasti lukea seuraavan osan, koska tämäkin kirja jäi kiduttavan kutkuttavaan kohtaan heh heeh.


Arvosana: 7
Suosittelenko? : Dystopiaa rakastaville, kyllä
Mistä hankin/sain: Raision kaupunginkirjastosta
Luenko uudestaan: En näillä näkymin
Kirjailia: Rick Yancey
Kustantamo: WSOY
Kustannusvuosi: 2015
Sivumäärä:292
Alkuperäisteos:The Infinite Sea

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Illallinen vampyyrin kanssa. Abigail Gibbs

Violet Lee joutuu kammottavan verilöylyn silminnäkijäksi keskellä öistä Trafalgar Squarea. Vampyyrit ovat kohdanneet metsästäjänsä ja tehneet heistä selvää. Nyt he vievät Violetin mukaansa maailmaan, jollaisesta hän ei ole osannut edes uneksia.
Kauniit, joutilaat pedot elävät kartanossaan kuin jollain toisella aikakaudella: viini virtaa ja silkki kahisee. Peloissaan Violet yrittää paeta, mutta hänellä on yhtä suuret mahdollisuudet kuin antiloopilla leijonalaumassa. Lopulta hän taipuu jäämään, jotta hauras rauha ihmisten ja vampyyrien välillä säilyisi rikkumattomana.

Tämä on jo varmaan neljäs kerta kun olen tämän kirjan läpi lukenut. Minä vain yksinkertaisesti rakastan tätä kirjaa. Okei, kyllä, se on hieman naiivi ja jotkut kohdat ovat erittäin turhia ja ärsyttäviä, mutta minä tykkään. Illallinen vampyyrin kanssa ei ehkä ole mikään maailmoja mullistava ja ajatuksia herättävä mestari teos kaikkien mielestä, mutta minun maailmani se mullisti.
Minun mielestäni vampyyri tarinoiden on tarkoitus viihdyttää ja niitä on erittäin mukava lukea koulu- tai työpäivän päätyttyä omassa sängyssä naureskellen turhalle draamalle ja kutkuttavalle romantiikalle. Jä osa-alueita tässäkin aihepiirissä on monia. Esimerkiksi Twilightin voi suoraan luokitella pelkäksi romantiikaksi, josta minä itseasiassa pidin erittäin paljon. Hyvin kirjoitettua, jos minulta kysytään. Sitten on tätä Sookie Stackhouse tyyppistä hieman "verisempää" tyyppiä. Illallinen vampyyrin kanssa on tavallaan sekoitus näistä kahdesta kirjasta. Verta ja romantiikkaa annosteltuna sopivasti.

Siirrytään seuraavaksi hahmoihin, sillä joka kerta kun luen tämän kirjan, hermostun ja rakastun vuorotellen näihin ihastuttaviin henkilöhahmoihin. Annan todellakin pisteet Gibbsille heidän luomisestaan.
Päähenkilömme Violet Lee... aivan mahatava tyttö, täytyy kyllä sanoa. Hänestä tulee mieleen Clary Fray, joten ei ihme, että pidän hänestä. Sarkastiset ja pistävät vastaiskut Kasparille oliva sulosointuja minulle. Rakastan sarkastisia hahmoja. En ole varma mistä se johtuu, kenties Jace Herondalesta. Ensimmäinen ja viimeinen kirja-ihastukseni ikinä, jos unohdamme Draco Malfoyn.... ^____^
Violet saattoi päästää suustan erittäin typeriä asioita, ja jatkuva kysely häiritsi minua hieman, mutta loppujen lopuksi ne olivat vain pieniä seikkoja, sillä ihania ominaisuuksia oli kuitenkin enemmän.

Kaspar, Kaspar, Kaspar... Okei, ensinnäkin, kuka nyt ei rakastaisi Kasparia? Tumma, mystinen, ärsyttävä, sarkastinen, suojeleva...jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Minulle tulee Kasparista etäisesti (siis hyvin etäisesti) mieleen Eric True Bloodista. Ja Jace Herondalenkin kasvot välähtivät mielessäni kun mietin Kasparin kuvausta. Hän ei ulkoisesti muistuta kumpaakaan, mutta kun ajatellaan Kasparin luonnetta ja ajattelutapaa, päästään erittäin lähelle Ericiä ja Jacea.
Minua ei yleisestikkään ärsytä mieshenkilöt. Poikkeuksiakin on, kuten tässä myöhemmin paljastuu, mutta Kasparia ei vain voi vihata. Sitä onnistuu löytämään kaikista muista jotain väärää ja ärsyttävää ennen kuin edes tulee ajatelleeksi Kasparin virheitä. Tässä yhteenveto siis Kasparista:
Kaspar + kirja = <3

Mietin kauan ketä hahmoa ruotisin viimeiseksi. Varsinaisia päähenkilöitä ei enää ole, joten päätöksen jouduin tekemään sivuhenkilöistä. Loppujen lopuksi, ei päätös ollut kovinkaan hankala. Yksi henkilö nousi edukseen ja ei edukseen. Fabian... huoh.
Ihan ensimmäiseksi minun täytyy sanoa, että rakastuin Fabianiin heti alussa. Hänestä tuli mieleen Jem Carstair The Infernal Devicestä (anteeksi, taas varjojemetsästäjiä). Huomaavainen, kohtelias, täydellinen herrasmies.. Kunnes aivan yht'äkkiä PUM ja herrasmiehen tilalle on saapunut täysi ääliö. Otin tämän aika raskaasti, sillä päässäni olin jo kelannut Fabianin onnelliseksi ja elämään jossain linnassa uuden rakkaansa kanssa. Kirjan lopussa halusin kuitenkin heittää koko miehen syvään rotkoon, uitettuani häntä ensin kuravedessä.
Fabian muuttui täysin, ja kuitenkin roikun hänessä kiinni kuin pieni koiranpentu. Elättelen suuria toiveita, että seuraavissa osissa tapahtuisi jotain maailmoja mullistavaa, ja Fabianista tulisi jälleen Jem Carstair.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka yksinkertaisesti pitävät vampyyreistä. Tämä taitaa olla yksi parhaiten annosteltu vampyyri kirja pitkään pitkään aikaan. Lyhyesti sanottuna siis näin: Jos pidät Sookie Stackhouse-sarjaa liian verisenä, ja Twilightia liian hempeänä, niin Illallinen vampyyrin kanssa on se kultainen keskitie.


Arvosana: 9
Suosittelenko? : Jos pidit Twilightia hieman liian satumaisena, mutta pidit siitä, niin tämä on sinun kirjasi.
Mistä hankin/sain: Raision kaupunginkirjastosta
Luenko uudestaan: Kyllä, tämäkin oli jo toinen kerta :)
Kirjailia: Abigail Gibbs
Kustantamo: OTAVA
Kustannusvuosi: 2012
Sivumäärä:323
Alkuperäisteos: Dinner with a Vampire

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Kaikki viimeiset sanat, John Green

Yksinäisyyteensä alistunut Miles Halter siirtyy vanhempiensa suojista Culver Creekin sisäoppilaitokseen Alabamaan. Oliko Milesilla edes elämää ennen sitä – muuta kuin pakkomielle kuuluisiin viimeisiin sanoihin?
Kaikki muuttuu, kun kämppäkaveri Chip johdattaa Milesin kielletyn keppostelun pariin. Samassa asuntolassa majaileva häkellyttävän seksikäs mutta intohimoisuudessaan arvaamaton Alaska varastaa pian kokemattoman pojan sydämen. Tästä alkaa Milesin matka rakkauden petollisiin kiemuroihin, kunnes kaikki päättyy – aivan liian varhain.


Nappasin tämän kirjan kirjastosta ihan silkasta uteliaisuudesta. Vilkaistuani kirjailian nimen, uskoin vakaasti, että tämä olisi hyvä kirja ja yltäisi samalla tasolle Greenin Tähtiin kirjoitetun virheen kanssa. Olin loppujen lopuksi todella väärässä. Minun mielestäni Kaikki viimeiset sanat- teos, ei yltänyt samalle tasolle Tähtiin kirjoitetun virheen kanssa. En missään vaiheessa herkistynyt ja loppuratkaisun arvasin aika nopeasti. Koko ennen- jälkeen idea oli aika läpinäkyvä, mutta taas tämä koko kuvio siitä, että nuori aikuistumisen kynnyksellä oleva poika lähtee etsimään eräänlaista "suurta ehkää", piti mielenkiintoni yllä.

Pidin Milesista aluksi. Hän vaikutti henkilönä mielenkiintoiselta ja samaistuttavalta. Samaistuttavuus ei kadonnut minnekkään kirjan aikana, mutta mielenkiintoisuus kylläkin. Heti kun Miles ihastui nopeasti ja varmasti Alaskaan, oli mielenkiinto henkilöstä mennyt. Tuntui, että Alaska olisi ollut pakkomielle Milesille. Alaska sitä, Alaska tätä. Puolessa välissä kirjaa meinasin saada jo hermoromahduksen. Oli kuitenkin hetkiä jolloin Milesin suloisuus ja viattomuus pääsi esille. Useimmiten tämä tapahtui, kun hän oli yksin ja ajatteli asioita itsekseen. Myös kirjan lopussa, alkoi mielenkiinto kasvaa, koska asiat oli saatu tasapainoitettua.

Karskin ja suorasukkaisen Chipin ja Milesin suhde oli viihdyttävää luettavaa. Miten kaksi niin erinlaista poikaa onnistuikin rakentaan syvän ja vakaan ystävyys suhteen. Aluksi ajattelin, että voi herranen aika, nyt tämä menee niin, että Chip sanoo ja Miles tekee. Yllätyksekseni se meni aivan päinvastoin ja rakastinkin sitä tässä kirjassa. Heidän välisistään kohtaamisista tuli eniten mieleen John Greenin muut teokset.

Alaska... Erittäin pirteä, suorapuheinen ja salaperäinen tyttö. Eikä salaperäisyydellä tässä tapauksesssa tarkoiteta sellaista mystistä salaperäisyyttä johon törmää useasti, kun lukee fantasiaa. Ei, tämä salaperäisyys tarkoitta sitä, että Alaska pitää suurimman osan asioista itsellään, hän antaa itsestään palasia kirjan aikana, mutta silti osa hänestä ja hämärän peittoon. Alaskaa ei oikeastaan voi oppia tuntemaan, ei kunnolla. Hän tulee aina jäämään puoliksi sumun peittoon, eikä se haittaa minua. Tietyissä kohdissa hän osasi olla erittäin ärsyttävä ja itsekäs, mutta loppujen lopuksi pidin häntä kiinnostavimpana hahmona koko kirjassa.

Alaskan ja Milesin suhde ei vakuuttanut minua. Se sai minut kyllästyneeksi, koska se oli alusta asti tuhoon tuomittu, mutta ei hyvällä tavalla. Esimerkiksi Claryn ja Jacen suhden Varjojen kaupungit-sarjassa oli tuhoon tuomittu, mutta hyvällä tavalla. Siitä tuli sellainen olo, että tämä on kiellettyä ja mahdotonta, mutta kyllä me selviämme. Alaskan ja Milesin kohdalla taas se oli kiellettyä, mahdotonta, eikä tulisi onnistumaan. Alaskalla oli poikaystävä ja hän vakuutti joka toisessa lauseessa rakastavansa tätä, joten miksi ihmeessä tämä aloittaisi suhteen Milesin kanssa. Miles taas oli paljon kiinnostavampi persoona silloin, kun ei täyttänyt ajatuksiaan Alaskalla. Itse asiassa minun mielestäni Alaska ja Chip olisivat olleet aika hyvä pari :)

Kokonaisuudessaan Kaikki viimeiset sanat ei ollut huono kirja, ja jos pari asiaa olisi muutettu olisin suorastaan nauttinut tästä kirjasta. Olen lukenut muiden mielipiteitä, ja tästä kirjasta on pidetty, niin että tämä on ehkä hieman liian "tavallista" vain minun makuuni.
Juoni oli kekseliäs ja kielen käyttö monessakin kohtaa erittäin huvittavaa. Sain tyrskähdellä useaan otteeseen Milesin päässä oleville ajatuksille ja mietteille. Oli myös erittäin rentouttavaa lukea taas vaihteeksi tällaista "nuorten hömppää". Teinien normaalit murheet ja koulunkäynti oli niin ihanan arkista, että hymy nousi huulille ihan vahingossakin.

Veikkaisin, että nuoret saavat tästä kirjasta ehkä enemmän irti kuin aikuiset, ja jos pidät yleisestikkin nuortenkirjoista joissa on ihan normaalien teinien mietteitä ja elämää kuvailevaa tekstiä, tulet pitämään tästä. Ja tietenkin jos pidät John Greenistä niin lue, tämä on taattua Greeniä, vaikkei Tähtiin kirjoitetun virheen tasolle yltänykkään minun ajatuksissani.
 

Arvosana:
Suosittelenko? : Jos pitää normaalin teinin elämästä ja oikuista niin kyllä.
Mistä hankin/sain: Turun kaupunginkirjastosta
Luenko uudestaan: Todennäköisesti en
Kirjailia: John Green
Kustantamo: WSOY
Kustannusvuosi: 2014
Sivumäärä:323
Alkuperäisteos: Looking for Alaska

 

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Harakanloukku (Faunoidit, #3) Annukka Salama

Suosikkitrilogian päätösosassa vaara ja viettelys kulkevat käsi kädessä. Viken katoaminen heittää Rufuksen ja Unnan olosuhteisiin, joista yksikään faunoidi ei ole palannut elävänä.
”Selvitä saaliisi heikkoudet ja rakenna loukkusi näistä elementeistä”, neuvoo metsästäjän käsikirja. Kun Viken puhelin ei baariyön päätteeksi vastaa, aavistaa Joone pahinta. Pelastusretki tuntemattomaan pakottaa Unnan ja Rufuksen unohtamaan sydänsurunsa, mutta mullistaa Joonen elämän sitäkin rajummin. Nuori jousimies pelastaa Joonen pulasta ja huokuu vetovoimaa, jonka edessä harakkapoika on aseeton. Alkaa taistelu aikaa, pakkasta ja päänsisäisiä houkutuksia vastaan. Kun saalistajan ja saaliin intohimot ovat yhteisiä, ei mikään ole enää itsestään selvää ja roihu syttyessään pidäkkeetön.

Ja taas kerran yksi sarja tulee päätökseensä. Alan oikeasti jo huolestua siitä, ilmestyykö tänä vuonna yhtään mielenkiintoista kirjaa, joka aloittaisi mielenkiintoisen sarjan. Tuntuu kuin kaikki loistavat ja koukuttavat sarjat olisivat tulleet päätökseensä. Olen tosin lukenut, että faunoidi jengin tarina tulisi jatkumaan, mutta päähenkilöinä ei olisi enää Unna ja Rufus. Toivottavasti tieto pitää paikkansa sillä olisi kurja sanoa hyvästit tällekin sarjalle.

Olin positiivisesti yllättynyt, kun Harakanloukkua lukiessani huomasin, että Unnan ja Rufuksen sekoilua oli vähennetty yli puolella. Sen sijaan Joone ja salaperäinen jousimies Iivari pääsivät loistamaan. Olin suoraan sanottuna loppuun kyllästynyt siihen draamaan, jota Unnan ja Rufuksen välillä oli. Tuntui siltä, kuin heidän suhdettaan olisi hätäisesti yritetty tuhota toisen kirjan lopussa. Minä nautin eniten niistä kohdista joissa he halailivat ja kuhertelivat onnellisina vailla huolen häivää.
 Harakanloukussa Joonen kanssa ei jouduttu paljoakaan huolehtimaan suhdedraamoista. Joone on ollut lempparini ensimmäisestä kirjasta saakka ja vasta nyt hänen suloisuutensa ja urheutensa pääsi kunnolla oikeuksiinsa. Joone on juuri sellainen kaveri, jonka jokainen itselleen haluaa.*haaveileva virnistys nousee kasvoille*.

En ole aikaisemmissa kirjoissa juurikaan päässyt perille Vikestä. Hän on aina ollut minulle se huonoja vitsejä heittelevä, mallin ulkonäöllä varustettu poika, jonka faunoidi olento on hevonen. Tässä kirjassa kuitenkin aloin ymmärtää, että sen täydellisen ja ailahtelevaisen ulkokuoren alla on tavallinen poika, joka kykenee empatiaan ja uhrautumiseen, kun tilanne on todella vakava.Varsinkin Viken suhde pieneen marsu poikaan, Titukseen, jonka hän tapasi vankeudessa sai Viken luonteen muuttumaan aivan totaallisesti.

Joonen ja Iivarin suhde oli ihanaa luettavaa. Heidän välillään näki välittömästi kemiaa, ja heidän yhteiset kanssakäymisensä olivat kutkuttavaa luettavaa. Minun melkein teki mieli hyppiä kaikki muut kohdat ja lukea vain Joone-Iivari kohdat. Minusta oli ihanaa, kuinka Joonen sisällä asustava harakkakin löysi viehättäviä piirteitä Iivarista. Kuten kaikki kiiltävä, mitä Iivari piti yllään, sai Joonen sukat pyörmään jaloissa. Lisäksi koko suhde tuntui niin puhtaalta, vaikka se olikin tietyssä mielessä kiellettyä. Metsästäjä rakastuu Faunoidiin, hyvin kliseinen idea, mutta se tosiasia, että asia tuotiin esille vasta vikassa kirjassa, sai kliseisyyden katoamaan. En nimittäin pyöritellyt silmiäni tai tuhahdellut kertaakaan. Päinvastoin, halusin lukea lisää tästä suhteesta.

Unnan ja Rufuksen suhde on epäillyttänyt minua. Se ei jostain syystä ole vaikuttanut aidolta. Pidän esimerkiksi Ronnin ja Edenin suhdetta paljon syvempänä ja pysyvämpänä. Ehkä asiaan on vaikuttanut sekin, että tietyissä tilanteissa Unnan ajatukset ovat olleet erittäin ärsyttäviä, ja Rufuksen suojelevainen luonne kasvanut turhauttaviin mittoihin. Aloin kuitenkin Harakanloukkua lukiessani lämmetä heille, ja heidän välillään oleva kemia alkoi vihdoinkin tuntumaan aidolta. Kirjan loppu ei heidn kannaltaan juurikaan yllättänyt, mutta en valita. Se oli juuri oikeanlainen loppu heidän tarinalleen.

Salama ei myöskään tuottanut pettymystä huumorin kanssa. Alusta asti olen saanut naureskella ja hihitella sutjakkaille kommenteille ja tilanteille, ja tähänkin kirjaan synkästä tunnelmasta huolimatta  oli saatu aivan loistavia vuorosanoja ja huvittavia ääntelyitä. Useaan otteeseen jouduin vetämään henkeä, koska olin nauranut niin paljon.
Salama osaa kirjoittaa tavalla johon ihmiset voivat samaistua. Perinteistä minä-muotoa ei käytetä vaan lukija törmääkin puhekieleen ja kielenkäyttöön, jota yleensä fantasia romaaneissa ei näe. Se on erittäin vapauttavaa, vaikka olenkin aina pitänyt enemmän kirjakielestä. Aluksi se häiritsi, mutta nyt täytyy kolmen kirjan jälkeen sanoa, että en osaisi lukea tätä tarinaa ilman sitä puhekielen-muotoa, joten pisteet siitä Salamalle!

Tämä kirja nousi ehdottomasti suosikiksini. Koko juoni tuntui olevan täyttä toimintaa, ja minua kiehtoi se, että kaksi ensimmäistä kirjaa tuntuivat olevan täynnä teinien perus ongelmia, mutta tässä kirjassa oli jännitystä ja seikkailua. Ihan kuin se ei olisi edes samaa sarjaa kuin kaksi ekaa. Eikä tämä ollut ollenkaan huono asia. Minun mielestäni tämä sarja on vain parantunut koko ajan. Suosittelen ehdottomasti kaikille, jotka pitävät hieman erinlaisesta fantasia kirjallisuudesta. Ja te jotka inhoatte nuortenromaaneita... Minusta tuntuu että tämä viimeinen osa ei enää ollut sitä perinteistä nuortenromaania ;)


Arvosana:
Suosittelenko? : Suosittelen lämpimästi.
Mistä hankin/sain: Turun kaupunginkirjastosta
Luenko uudestaan: Kyllä, kyllä kyllä! (pienen tauon jälkeen tosin, kuten aina)
Kirjailia: Annukka Salama
Kustantamo: WSOY
Kustannusvuosi: 2014
Sivumäärä: 446




lauantai 31. tammikuuta 2015

Mifongin mahti (Mifonki-sarja, #3) J.S. Meresmaa

"Jokaisessa meissä on voimavaroja ja salattuja sopukoita, joihin kukaan toinen ei näe. Niihin ei edes taikuus yllä. Meistä jokainen on arvoitus.”



Kaksoset Ciaran ja Fewrynn elävät pantterikansan laaksossa äitinsä Ardisin ja isäpuolensa Connailin kanssa. Rauhallinen elämänkulku järkkyy, kun he täyttävät kaksitoista vuotta. Vanha sopimus velvoittaa Ciaranin lähtemään Merontesiin valtaistuimen perijäksi, mutta Fewrynnin on pysyttävä laaksossa. Ciaran odottaa tulevaa kuninkuutta innokkaasti: vihdoinkin hän pääsee näyttämään omat kykynsä ja välttymään ainaiselta vertailulta magiaa hallitsevaan siskoonsa.

Merontesin kuninkaan osa ei kuitenkaan ole helppo. Kaikki eivät ole ihastuneita uuteen vallanperijään. Lisäksi kaupunkia vaivaa mystinen kirous. Kehen Ciaran voi luottaa?

Fewrynniä painaa mahdin taakan lisäksi sydänsurut. Kaksosveli on kaukana poissa, ja läheiset pitävät häntä yhä pikkutyttönä. Lapsesta asti vaivanneet painajaiset pahenevat. Utelias kurkistus Ardisin ajatuksiin käy kalliiksi - Fewrynn ei saa mielestään tummaa muukalaista, joka täyttää äidin muistot. Entä kuka on vihainen nainen, joka vierailee Fewrynnin painajaisissa?
  
Kun Merontesia riivaava kirous uhkaa yllättäen Ciaranin henkeä, Fewrynn tietää, että hänen on kohdattava pahimmat pelkonsa pelastaakseen veljensä.

Muistan kun luin sarjan ensimmäisen osan, Mifongin perinnön. Rakastuin Adisiin henkilönä ja minun mielestäni hän ja Dante olivat täydellinen pari. Sarjan toinen osa oli minulle hieman pettymys, koska Danten ja Ardisin kanssakäymistä ei ollut paljoa. Joten olin hieman skeptinen, kun kuulin, että Ardisin lapset olisivat tämän kirjan päähenkilötä, emmekä siis pääsisi lukemaan Danten ja Ardisin näkökulmasta juurikaan. En joutunut pettymään suuresti, sillä pääsin sisälle tarinaan, vaikka toivottomana romantikkona haluaisin lukea tietenkin kolmiodraamoista ja kohtalokkaista katseista. Mifongin mahdissa kuitenkin oli niin paljon muuta, etten edes kaivannut mitään ylimääräistä draamaa siihen joukkoon.

Kirjan päähenkilöt Ciaran ja Fewrynn ovat kasvaneet panttertikansan keskellä, Ciaran valmistautuneena lähtemään kuninkaaksi, ja Fewrynn harjoittaen mahtiaan. Ciaran vaikutti persoonana hieman lapselliselta, ja antoi ohjailla itseään aivan liikaa. Fewrynn taas ei luonteena vedonnut minuun, eikä oikein muistuttanut äitiään. Tyttö oli silti rohkeampi ja suorasukkaisempi kuin veljensä. Frewrynnissä ei oikeastaan ollut mitään vikaa, mutta hän tuntui ihastuvan, joka ikiseen mieheen jonka näki ja jotenkin se, kun hän halusi tunkeutua jokaisen mieleen, sai minut ärsyyntyneeksi. Loppua kohden kaikki henkilöt kuitenkin kypsyivät, joten odotan seuraava kirjaa silti innolla.

Kun aloitin lukemaan Mifongin mahtia olin "hieman" pihalla. Yritin epätoivoisesti muistella edellisiä kirjoja, ja yhdistellä asioita yhteen. Edellisessä kirjassa Ardis oli raskaana... Lin taisi tulla ekassa kirjassa jo mukaan kuvioihin, vai oliko se joku toinen, jota nyt muistelen. Täytyy tunnustaa, että tästä sarjasta muistan täydellisesti ainoastaan Ardisin ja Danten kohtaukset. Sormet ristissä siis toivon, että heidän tarinalleen tulee onnellinen loppu, vaikka kirjailia selvästikkin on suunnitellut ainakin tähän asti heidän erottamistaan.  Rakkaus heidän välillään ei syttynyt hetkessä, mutta jokin side heidän välillään on. Tässäkin kirjassa sen pystyi huomaamaa, vaikka heidän välillään ei ollut kanssakäymistä sitten ollenkaan.

Mifongin mahdissa ei ollut romantiikkaa juurikaan, niin kuin tuossa alussa jo sanoinkin. Fewrynnin ihastumisia, Ardisin ja Danten muistoja ja paria katsetta lukuun, kirja paneutui enemmän muihin asioihin. Varsinaista juonta ei minusta ollut, mutta silti luin joka sivun ahmien, ja kaikki muu jäi taka-alalle. Meresmaa osaa kirjoittaa erittäin koukuttavasti, sillä tätä sarjaa lukiessani en välitä pätkääkään, onko juonessa mitään erikoista tai onko romantiikkaa. Haluan vain kääntää sivua ja sitten seuraavaa, kunnes olen kääntänyt ihan viimeisenkin sivun.
Jokainen kirja on loppunut tavalla, joka saa lukijan janoamaan lisää, eikä tämä ollut poikkeus. Seuraavaa osa ja ilmeisesti viimeisen pitäisi ilmestyä tämän vuoden puolella, ja toivoisin todella sen ennen kesää ilmestyvän kirjakauppoihin ;)




 Arvosana:
Suosittelenko? :  Romantiikan nälkäisille en, mutta fantasian ystäville kyllä
Mistä hankin/sain: Raision kaupunginkirjastosta
Luenko uudestaan: Pienen tauon jälkeen.
Kirjailia: J.S. Meresmaa
Kustantamo: Myllylahti
Kustannusvuosi: 2014
Sivumäärä: 517

perjantai 23. tammikuuta 2015

Reading the Rainbow - haaste

 Reading the Rainbow/ Luetaan sateenkaari

Haasteen ideana on lukea seitsämän kirjaa joiden selkämyksistä muodostuu sateenkaaren värit. Värit ovat: punainen, oranssi, keltainen, vihreä, vaaleampi sininen, tummempi sininen ja lila. Kirjat luetaan tässä järjestyksessä.
 Haaste on voimassa aina tämän vuoden loppuun asti jolloin haasteen keksijä Reader, why I marry him julkaisee postauksen mihin voi linkittää kuvan omasta kirjasateenkaarestaan. 6.1.2016 hän julkaisee postauksen, jossa hän näyttää kaikki kirjasateenkaari kuvat. Lisää tietoa haasteesta löydät täältä

Haaste tuntui mukavan leppoiselta, joten päätin kokeilla. En usko, että tulee mitään suurempia ongelmia kunhan olen löytänyt sopivan väriset kirjat. Sen jälkeen kaikki sujuu kuin leikki! (ehkä)

PUNAINEN

ORANSSI

KELTAINEN

VIHREÄ

VAALEAN SININEN

TUMMAN SININEN

LILA

torstai 22. tammikuuta 2015

Taivaallisen tulen kaupunki (Varjojen kaupungit, #6) Cassandra Clare

Ylistetyn Varjojen kaupungit -sarjan kauan odotettu ja huikean jännittävä päätösosa
Clary ja hänen ystävänsä taistelevat pahinta koskaan kohtaamaansa vihollista vastaan: Claryn omaa veljeä. Sebastian kääntää varjonmetsästäjiä puolelleen, raastaen erilleen perheitä ja rakastavaisia.
Taistelu maailman kohtalosta vaatii varjonmetsästäjiltä kauhistuttavia uhrauksia.

Ette usko kuinka kauan olen tämän kirjan ilmestymistä odottanut. Viime vuoden maaliskuussa sain tietää englanninkielisen teoksen ilmestymispäivän, joka oli muistaakseni toukokuussa. Vihaan spoilereita, ja koska olin päättänyt lukea kirjan vasta suomeksi, jouduin välttelemään käytännössä kaikkia suosikki sivujani netissä. Onnistuin ihan kiitettävästi ja jouluaattona sain rahaa jotta pääsin suomalaiseen. Siinä sitten meni uusivuosi tätä lukiessa. Olin jo varautunut iltaan. Lukitsin oveni, kääriydyin pehmoiseen vilttiin ja nappasin mukaani keittiöstä ainakin tusinan nenäliinoja. Lähestulkoon putkeen sitten tämän ihanuuden luin. Nyt voisin varmaan rikkoa tätä lukukokemusta hieman osiin. 

Ensinnäkin tämä kirja oli paksuudeltaan täysi unelma. Pelkäsin tosissani, että tiputan koko kirjan naamalleni ja murran nenän. (Kuka lukee noin paksua kirjaa selällään kädet suorina, kirja noin puoli metriä kasvoista... Täällä näin. Minä!) Minulla ei siltikään ollut mitään ongelmaa lukea kirjaa noin viidessä tunnissa. Tauoilla. Mehun kera. 

Monet ovat puhuneet, että Cassandra Claren kirjojen taso olisi laskenut, tai että idea koko sarjassa on ollut surkea. Itse olen rakastanut joka ikistä Claren kirjaa. Tietenkin ihan ensimmäinen kirja, Luukaupunki, oli se, joka räjäytti tajunnan, mutta ei se taso minun mielestäni laskenut. 
Sarjan idea taas... Komea ja salaperäinen poika, epävarma ja omasta mielestään keskinkertaisen näköinen tyttö, tytön paras kaveri, joka on rakastunut tähän,  salaperäisen pojan paras kaveri, se kaunis ja täydellinen tyttö, pahis jne. Nuoret pelastavat yhdessa maailman ja tyttö ja poika päätyvät yhteen. Klassinen kuvio, eikö? Monessa kirjasarjassa se on ärsyttänyt minua, mutta Varjojen kaupungit sarjassa se on jotenkin ihan luonnollista. Kirjailia on onnistunut selittämään ja kirjoittamaan kaiken niin, etten pysty edes kiistämään mitään asiaa joutumatta ojasta allikkoon. Jace ei voi olla mitään muuta kuin sarkastinen komea itsensä. Claryn kuuluu olla se pieni, aluksi epävarma tyttönen, joka pelastaa ystävineen maailman. Simonin tehtävänä on olla Claryn paras ystävä. Ymmärsitte varmaan pointtini.

Jos totta puhutaan pelkäsin tämän kirjan lukemista. Vaihtoehtoina oli, että se olisi ihan hirveä TAI, että se olisi niin täydellinen, että itku tulisi. Vaikka olenkin aina uhonnut kaikille, että Taivaallisen tulen kaupunki tulisi olemaan aivan mahtava ja siinä ei tulisi olemaan mitään vikaa, niin hieman minua pelotti. Saatanhan minä olla väärässä. Joten kun käänsin ensimmäisen sivun ja alotinin lukemisen, olin aika stressaantuneessa mielentilassa. Onnekseni olin kerrankin oikeassa ja pääsin kiljumaan riumusta, kun kirja oli mitä odotim ja enemmänkin. 

Kuten jo tuossa aiemminkin mainitsin olin valmistautunut suuuuureen kyynelten vuodatukseen, koska olin ihan varma, että Clare tapattaisi, tai tuhoaisi, tai tekisi kaikille hahmoille jotain, joten olin oletettavasti paniikissa. Loppujen lopuksi en joutunut vollottamaan ihan niin paljon kuin luulin. Onneksi! Inhoan, kun hahmoja kuolee, ja nytkin alkoi leuka väpättämään jokaisen kaatuneen kohdalla. Olentoja/ihmisiä kuoli ja osa uhrautuikin, mutta loppujen lopuksi ihan oikeat henkilöt jäivät eloon. 

Pidin siitä, kuinka erilaisissa ja yllätyksellisissä paikoissa käytiin kirjan aikana. Olen aina rakastanut Claren tapaa kuvailla tapahtumapaikkoja samaan aikaan, kun taistellaan miekkojen ja riimujen avulla. Olihan siellä joukossa tuttujakin paikkoja, mutta nekin tuntuivat ihan uusilta, joten en joutunut tylsistymään missään vaiheessa kirjaa. 
Lisäksi pääsimme Sebastianin luokse Edomin demonivaltakuntaan, joka oli suoraan sanottuna karmiva. Oikeastaan karmiva on väärä sana sillä en pelännyt, mutta kylmät väreet meni selkää pitkin monessakin kohtaa. Lisäksi olin niin jännittynyt, siitä mitä tapahtuu seuraavaksi, että säikähdin ihan pieniäkin juttuja. 
Koko tämä Sebastian kuvio on kiinnostanut minua, enkä ole ikinä pitänyt tätä varsinaisesti pahana. Edellisessä kirjassa varsinkin sain mielipiteelleni varmistuksen, sillä Sebastian välitti siskostaan, vaikka näyttikin sen oudolla tavalla. Tässä Taivaallisen tulen kaupungissa lukijat pääsevät paremmin perille Sebastianista, sekä tämän ja Claryn sisarussuhteesta. Sebastianin loppukohtaus sai minut tuntemaan haikeutta ja taisin nyyhkiä eniten juuri silloin. (Paljon nyyhkimistä on esiintynyt jo nyt, emmekä ole kuin vähän yli puolivälin tässä arvostelussa...) 

Claryn ja Jacen suhde jäi kutkuttavaan kohtaan viime kirjassa, ja olen varma, että kovinkaan moni lukija ei pettynyt tähän kirjaan heidän osaltaan. Itse olen aina rakastanut heitä, ja minun mielestäni Clary on juuri sopivan pippurinen ja fiksu Jacelle.Jacea taas ei voi vaan vihata, ja hän onkin vakio "kirjaihastukseni". Clary tuntuu ärsyttävän monia, mutta minun mielestäni hän ei todellakaan ole ärsyttävämmästä päästä. Voisin luetella kymmeniä naispäähenkilöitä, jotka saavat minut näkemään punaista, mutta Clary ei lukeudu niihin. Onhanhan hän hieman naiivi, ja hänen tapansa puhua ja reagoida saattaa olla ärsyttävää tietyissä tilanteissa, mutta eipä se juuremmin ole minua häirinnyt. Taivaallisen tulen kaupungissa Claryn ja Jacen suhde on minun mielestäni erittäin suloinen. He ovat olleet yhdessä jonkin aikaa, molemmat tietävät, mitä toisen päässä liikkuu, ja hellyyttäviä hellyyden osoituksia saa lukea pitkin kirjaa. Onhan siellä joukossa niitä kiihkeämpiä ja dramaattisempiakin kohtauksia, mutta heidän kanssakäymistään oli ihana lukea. Myös muiden henkilöiden suhteet kehittyvät, ja varsinkin Alec ja Magnus saivat sydämet silmiini. 

Kirjan loppu oli ehkä maailman surullisin onnellinen loppu, kuten Care meille kertoikin. Monet henkilöt muuttuivat lopussa parempaan päin, ja osa uhrautui. Erityisesti Simonin kohtalo sai minut kyyneliin. En silti pettynyt loppuun, päinvastoin sillä loppu oli selvästikkin alku uudelle sarjalle ja se jos mikä saa minut täpinöihin.

Taivaallisen tulen kaupungissa päästiin tutustumaan myös Claren seuraavan sarjan The Dark Artifices päähenkilöihin. Pidin heistä, joten aion ehdottomasti lukea tulevaa sarjaa varsinkin, kun on mahdollisuus törmätä nykyisiin päähenkilöihin sivuhahmoina. En ole varma aiotaanko sarjaa suomentaa, sillä tähän mennessä Claren kirjasarjoista vain Varjojen kaupungit on suomennettu. Olen lukenut Claren kirjoittaman kirjasarjan The Infernal Devices, joka keskittyy aikaan ennen Varjojen kaupungit - sarjan tapahtumia ja luin sen englanniksi, joten englanniksi lukeminen ei tule olemaan ongelma näiden kirjojen kohdalla. 

Kaiken kaikkiaan suositelen kirjaa ja koko sarjaa ehdottomasti kaikille, jotka haluavat lukea fantasia tyyppistä kirjallisuutta, mutta jossa olisi hieman jotain erinlaista. Oikeastaan suosittelisin tätä kaikille, koska olen fani, mutta ehkä on parempi, että pistän järkevät syyt suositukselleni :)

Varoituksen sana niille, jotka eivät ole lukeneet The Infernal Devices - sarjaa. Ette varmaan saa paljoa irti tietyistä kohdista, koska ne tavallaan kietoutuu yhteen TID:n kanssa. Joten suosittelen ehdottomasti katsastamaan TID:n ensin, jos haluatte ymmärtää kaiken täydellisesti.

Arvosana: 10+
Suosittelenko? : Ehdottomasti lukekaa, jos alkoi kiinnostaa edes ihan pikkuisen ;)
Mistä hankin/sain: Ostin Suomalaisesta
Luenko uudestaan: Pienen tauon jälkene, kyllä.
Kirjailia: Cassandra Clare
Kustantamo: Otava
Kustannusvuosi: 2014
Sivumäärä: 636