lauantai 31. tammikuuta 2015

Mifongin mahti (Mifonki-sarja, #3) J.S. Meresmaa

"Jokaisessa meissä on voimavaroja ja salattuja sopukoita, joihin kukaan toinen ei näe. Niihin ei edes taikuus yllä. Meistä jokainen on arvoitus.”



Kaksoset Ciaran ja Fewrynn elävät pantterikansan laaksossa äitinsä Ardisin ja isäpuolensa Connailin kanssa. Rauhallinen elämänkulku järkkyy, kun he täyttävät kaksitoista vuotta. Vanha sopimus velvoittaa Ciaranin lähtemään Merontesiin valtaistuimen perijäksi, mutta Fewrynnin on pysyttävä laaksossa. Ciaran odottaa tulevaa kuninkuutta innokkaasti: vihdoinkin hän pääsee näyttämään omat kykynsä ja välttymään ainaiselta vertailulta magiaa hallitsevaan siskoonsa.

Merontesin kuninkaan osa ei kuitenkaan ole helppo. Kaikki eivät ole ihastuneita uuteen vallanperijään. Lisäksi kaupunkia vaivaa mystinen kirous. Kehen Ciaran voi luottaa?

Fewrynniä painaa mahdin taakan lisäksi sydänsurut. Kaksosveli on kaukana poissa, ja läheiset pitävät häntä yhä pikkutyttönä. Lapsesta asti vaivanneet painajaiset pahenevat. Utelias kurkistus Ardisin ajatuksiin käy kalliiksi - Fewrynn ei saa mielestään tummaa muukalaista, joka täyttää äidin muistot. Entä kuka on vihainen nainen, joka vierailee Fewrynnin painajaisissa?
  
Kun Merontesia riivaava kirous uhkaa yllättäen Ciaranin henkeä, Fewrynn tietää, että hänen on kohdattava pahimmat pelkonsa pelastaakseen veljensä.

Muistan kun luin sarjan ensimmäisen osan, Mifongin perinnön. Rakastuin Adisiin henkilönä ja minun mielestäni hän ja Dante olivat täydellinen pari. Sarjan toinen osa oli minulle hieman pettymys, koska Danten ja Ardisin kanssakäymistä ei ollut paljoa. Joten olin hieman skeptinen, kun kuulin, että Ardisin lapset olisivat tämän kirjan päähenkilötä, emmekä siis pääsisi lukemaan Danten ja Ardisin näkökulmasta juurikaan. En joutunut pettymään suuresti, sillä pääsin sisälle tarinaan, vaikka toivottomana romantikkona haluaisin lukea tietenkin kolmiodraamoista ja kohtalokkaista katseista. Mifongin mahdissa kuitenkin oli niin paljon muuta, etten edes kaivannut mitään ylimääräistä draamaa siihen joukkoon.

Kirjan päähenkilöt Ciaran ja Fewrynn ovat kasvaneet panttertikansan keskellä, Ciaran valmistautuneena lähtemään kuninkaaksi, ja Fewrynn harjoittaen mahtiaan. Ciaran vaikutti persoonana hieman lapselliselta, ja antoi ohjailla itseään aivan liikaa. Fewrynn taas ei luonteena vedonnut minuun, eikä oikein muistuttanut äitiään. Tyttö oli silti rohkeampi ja suorasukkaisempi kuin veljensä. Frewrynnissä ei oikeastaan ollut mitään vikaa, mutta hän tuntui ihastuvan, joka ikiseen mieheen jonka näki ja jotenkin se, kun hän halusi tunkeutua jokaisen mieleen, sai minut ärsyyntyneeksi. Loppua kohden kaikki henkilöt kuitenkin kypsyivät, joten odotan seuraava kirjaa silti innolla.

Kun aloitin lukemaan Mifongin mahtia olin "hieman" pihalla. Yritin epätoivoisesti muistella edellisiä kirjoja, ja yhdistellä asioita yhteen. Edellisessä kirjassa Ardis oli raskaana... Lin taisi tulla ekassa kirjassa jo mukaan kuvioihin, vai oliko se joku toinen, jota nyt muistelen. Täytyy tunnustaa, että tästä sarjasta muistan täydellisesti ainoastaan Ardisin ja Danten kohtaukset. Sormet ristissä siis toivon, että heidän tarinalleen tulee onnellinen loppu, vaikka kirjailia selvästikkin on suunnitellut ainakin tähän asti heidän erottamistaan.  Rakkaus heidän välillään ei syttynyt hetkessä, mutta jokin side heidän välillään on. Tässäkin kirjassa sen pystyi huomaamaa, vaikka heidän välillään ei ollut kanssakäymistä sitten ollenkaan.

Mifongin mahdissa ei ollut romantiikkaa juurikaan, niin kuin tuossa alussa jo sanoinkin. Fewrynnin ihastumisia, Ardisin ja Danten muistoja ja paria katsetta lukuun, kirja paneutui enemmän muihin asioihin. Varsinaista juonta ei minusta ollut, mutta silti luin joka sivun ahmien, ja kaikki muu jäi taka-alalle. Meresmaa osaa kirjoittaa erittäin koukuttavasti, sillä tätä sarjaa lukiessani en välitä pätkääkään, onko juonessa mitään erikoista tai onko romantiikkaa. Haluan vain kääntää sivua ja sitten seuraavaa, kunnes olen kääntänyt ihan viimeisenkin sivun.
Jokainen kirja on loppunut tavalla, joka saa lukijan janoamaan lisää, eikä tämä ollut poikkeus. Seuraavaa osa ja ilmeisesti viimeisen pitäisi ilmestyä tämän vuoden puolella, ja toivoisin todella sen ennen kesää ilmestyvän kirjakauppoihin ;)




 Arvosana:
Suosittelenko? :  Romantiikan nälkäisille en, mutta fantasian ystäville kyllä
Mistä hankin/sain: Raision kaupunginkirjastosta
Luenko uudestaan: Pienen tauon jälkeen.
Kirjailia: J.S. Meresmaa
Kustantamo: Myllylahti
Kustannusvuosi: 2014
Sivumäärä: 517

perjantai 23. tammikuuta 2015

Reading the Rainbow - haaste

 Reading the Rainbow/ Luetaan sateenkaari

Haasteen ideana on lukea seitsämän kirjaa joiden selkämyksistä muodostuu sateenkaaren värit. Värit ovat: punainen, oranssi, keltainen, vihreä, vaaleampi sininen, tummempi sininen ja lila. Kirjat luetaan tässä järjestyksessä.
 Haaste on voimassa aina tämän vuoden loppuun asti jolloin haasteen keksijä Reader, why I marry him julkaisee postauksen mihin voi linkittää kuvan omasta kirjasateenkaarestaan. 6.1.2016 hän julkaisee postauksen, jossa hän näyttää kaikki kirjasateenkaari kuvat. Lisää tietoa haasteesta löydät täältä

Haaste tuntui mukavan leppoiselta, joten päätin kokeilla. En usko, että tulee mitään suurempia ongelmia kunhan olen löytänyt sopivan väriset kirjat. Sen jälkeen kaikki sujuu kuin leikki! (ehkä)

PUNAINEN

ORANSSI

KELTAINEN

VIHREÄ

VAALEAN SININEN

TUMMAN SININEN

LILA

torstai 22. tammikuuta 2015

Taivaallisen tulen kaupunki (Varjojen kaupungit, #6) Cassandra Clare

Ylistetyn Varjojen kaupungit -sarjan kauan odotettu ja huikean jännittävä päätösosa
Clary ja hänen ystävänsä taistelevat pahinta koskaan kohtaamaansa vihollista vastaan: Claryn omaa veljeä. Sebastian kääntää varjonmetsästäjiä puolelleen, raastaen erilleen perheitä ja rakastavaisia.
Taistelu maailman kohtalosta vaatii varjonmetsästäjiltä kauhistuttavia uhrauksia.

Ette usko kuinka kauan olen tämän kirjan ilmestymistä odottanut. Viime vuoden maaliskuussa sain tietää englanninkielisen teoksen ilmestymispäivän, joka oli muistaakseni toukokuussa. Vihaan spoilereita, ja koska olin päättänyt lukea kirjan vasta suomeksi, jouduin välttelemään käytännössä kaikkia suosikki sivujani netissä. Onnistuin ihan kiitettävästi ja jouluaattona sain rahaa jotta pääsin suomalaiseen. Siinä sitten meni uusivuosi tätä lukiessa. Olin jo varautunut iltaan. Lukitsin oveni, kääriydyin pehmoiseen vilttiin ja nappasin mukaani keittiöstä ainakin tusinan nenäliinoja. Lähestulkoon putkeen sitten tämän ihanuuden luin. Nyt voisin varmaan rikkoa tätä lukukokemusta hieman osiin. 

Ensinnäkin tämä kirja oli paksuudeltaan täysi unelma. Pelkäsin tosissani, että tiputan koko kirjan naamalleni ja murran nenän. (Kuka lukee noin paksua kirjaa selällään kädet suorina, kirja noin puoli metriä kasvoista... Täällä näin. Minä!) Minulla ei siltikään ollut mitään ongelmaa lukea kirjaa noin viidessä tunnissa. Tauoilla. Mehun kera. 

Monet ovat puhuneet, että Cassandra Claren kirjojen taso olisi laskenut, tai että idea koko sarjassa on ollut surkea. Itse olen rakastanut joka ikistä Claren kirjaa. Tietenkin ihan ensimmäinen kirja, Luukaupunki, oli se, joka räjäytti tajunnan, mutta ei se taso minun mielestäni laskenut. 
Sarjan idea taas... Komea ja salaperäinen poika, epävarma ja omasta mielestään keskinkertaisen näköinen tyttö, tytön paras kaveri, joka on rakastunut tähän,  salaperäisen pojan paras kaveri, se kaunis ja täydellinen tyttö, pahis jne. Nuoret pelastavat yhdessa maailman ja tyttö ja poika päätyvät yhteen. Klassinen kuvio, eikö? Monessa kirjasarjassa se on ärsyttänyt minua, mutta Varjojen kaupungit sarjassa se on jotenkin ihan luonnollista. Kirjailia on onnistunut selittämään ja kirjoittamaan kaiken niin, etten pysty edes kiistämään mitään asiaa joutumatta ojasta allikkoon. Jace ei voi olla mitään muuta kuin sarkastinen komea itsensä. Claryn kuuluu olla se pieni, aluksi epävarma tyttönen, joka pelastaa ystävineen maailman. Simonin tehtävänä on olla Claryn paras ystävä. Ymmärsitte varmaan pointtini.

Jos totta puhutaan pelkäsin tämän kirjan lukemista. Vaihtoehtoina oli, että se olisi ihan hirveä TAI, että se olisi niin täydellinen, että itku tulisi. Vaikka olenkin aina uhonnut kaikille, että Taivaallisen tulen kaupunki tulisi olemaan aivan mahtava ja siinä ei tulisi olemaan mitään vikaa, niin hieman minua pelotti. Saatanhan minä olla väärässä. Joten kun käänsin ensimmäisen sivun ja alotinin lukemisen, olin aika stressaantuneessa mielentilassa. Onnekseni olin kerrankin oikeassa ja pääsin kiljumaan riumusta, kun kirja oli mitä odotim ja enemmänkin. 

Kuten jo tuossa aiemminkin mainitsin olin valmistautunut suuuuureen kyynelten vuodatukseen, koska olin ihan varma, että Clare tapattaisi, tai tuhoaisi, tai tekisi kaikille hahmoille jotain, joten olin oletettavasti paniikissa. Loppujen lopuksi en joutunut vollottamaan ihan niin paljon kuin luulin. Onneksi! Inhoan, kun hahmoja kuolee, ja nytkin alkoi leuka väpättämään jokaisen kaatuneen kohdalla. Olentoja/ihmisiä kuoli ja osa uhrautuikin, mutta loppujen lopuksi ihan oikeat henkilöt jäivät eloon. 

Pidin siitä, kuinka erilaisissa ja yllätyksellisissä paikoissa käytiin kirjan aikana. Olen aina rakastanut Claren tapaa kuvailla tapahtumapaikkoja samaan aikaan, kun taistellaan miekkojen ja riimujen avulla. Olihan siellä joukossa tuttujakin paikkoja, mutta nekin tuntuivat ihan uusilta, joten en joutunut tylsistymään missään vaiheessa kirjaa. 
Lisäksi pääsimme Sebastianin luokse Edomin demonivaltakuntaan, joka oli suoraan sanottuna karmiva. Oikeastaan karmiva on väärä sana sillä en pelännyt, mutta kylmät väreet meni selkää pitkin monessakin kohtaa. Lisäksi olin niin jännittynyt, siitä mitä tapahtuu seuraavaksi, että säikähdin ihan pieniäkin juttuja. 
Koko tämä Sebastian kuvio on kiinnostanut minua, enkä ole ikinä pitänyt tätä varsinaisesti pahana. Edellisessä kirjassa varsinkin sain mielipiteelleni varmistuksen, sillä Sebastian välitti siskostaan, vaikka näyttikin sen oudolla tavalla. Tässä Taivaallisen tulen kaupungissa lukijat pääsevät paremmin perille Sebastianista, sekä tämän ja Claryn sisarussuhteesta. Sebastianin loppukohtaus sai minut tuntemaan haikeutta ja taisin nyyhkiä eniten juuri silloin. (Paljon nyyhkimistä on esiintynyt jo nyt, emmekä ole kuin vähän yli puolivälin tässä arvostelussa...) 

Claryn ja Jacen suhde jäi kutkuttavaan kohtaan viime kirjassa, ja olen varma, että kovinkaan moni lukija ei pettynyt tähän kirjaan heidän osaltaan. Itse olen aina rakastanut heitä, ja minun mielestäni Clary on juuri sopivan pippurinen ja fiksu Jacelle.Jacea taas ei voi vaan vihata, ja hän onkin vakio "kirjaihastukseni". Clary tuntuu ärsyttävän monia, mutta minun mielestäni hän ei todellakaan ole ärsyttävämmästä päästä. Voisin luetella kymmeniä naispäähenkilöitä, jotka saavat minut näkemään punaista, mutta Clary ei lukeudu niihin. Onhanhan hän hieman naiivi, ja hänen tapansa puhua ja reagoida saattaa olla ärsyttävää tietyissä tilanteissa, mutta eipä se juuremmin ole minua häirinnyt. Taivaallisen tulen kaupungissa Claryn ja Jacen suhde on minun mielestäni erittäin suloinen. He ovat olleet yhdessä jonkin aikaa, molemmat tietävät, mitä toisen päässä liikkuu, ja hellyyttäviä hellyyden osoituksia saa lukea pitkin kirjaa. Onhan siellä joukossa niitä kiihkeämpiä ja dramaattisempiakin kohtauksia, mutta heidän kanssakäymistään oli ihana lukea. Myös muiden henkilöiden suhteet kehittyvät, ja varsinkin Alec ja Magnus saivat sydämet silmiini. 

Kirjan loppu oli ehkä maailman surullisin onnellinen loppu, kuten Care meille kertoikin. Monet henkilöt muuttuivat lopussa parempaan päin, ja osa uhrautui. Erityisesti Simonin kohtalo sai minut kyyneliin. En silti pettynyt loppuun, päinvastoin sillä loppu oli selvästikkin alku uudelle sarjalle ja se jos mikä saa minut täpinöihin.

Taivaallisen tulen kaupungissa päästiin tutustumaan myös Claren seuraavan sarjan The Dark Artifices päähenkilöihin. Pidin heistä, joten aion ehdottomasti lukea tulevaa sarjaa varsinkin, kun on mahdollisuus törmätä nykyisiin päähenkilöihin sivuhahmoina. En ole varma aiotaanko sarjaa suomentaa, sillä tähän mennessä Claren kirjasarjoista vain Varjojen kaupungit on suomennettu. Olen lukenut Claren kirjoittaman kirjasarjan The Infernal Devices, joka keskittyy aikaan ennen Varjojen kaupungit - sarjan tapahtumia ja luin sen englanniksi, joten englanniksi lukeminen ei tule olemaan ongelma näiden kirjojen kohdalla. 

Kaiken kaikkiaan suositelen kirjaa ja koko sarjaa ehdottomasti kaikille, jotka haluavat lukea fantasia tyyppistä kirjallisuutta, mutta jossa olisi hieman jotain erinlaista. Oikeastaan suosittelisin tätä kaikille, koska olen fani, mutta ehkä on parempi, että pistän järkevät syyt suositukselleni :)

Varoituksen sana niille, jotka eivät ole lukeneet The Infernal Devices - sarjaa. Ette varmaan saa paljoa irti tietyistä kohdista, koska ne tavallaan kietoutuu yhteen TID:n kanssa. Joten suosittelen ehdottomasti katsastamaan TID:n ensin, jos haluatte ymmärtää kaiken täydellisesti.

Arvosana: 10+
Suosittelenko? : Ehdottomasti lukekaa, jos alkoi kiinnostaa edes ihan pikkuisen ;)
Mistä hankin/sain: Ostin Suomalaisesta
Luenko uudestaan: Pienen tauon jälkene, kyllä.
Kirjailia: Cassandra Clare
Kustantamo: Otava
Kustannusvuosi: 2014
Sivumäärä: 636
 

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Vuoden 2014 lukukokemukset ja TOP 10

Tässä on ollut aikas pitkä tauko bloggaamisesta, mutta nyt näin vuoden vaihtuessa (köh köh, puolessa välissä tammikuuta ja tämä neiti puhuu vuoden vaihteesta...), ajattelin kokeilla josko alkaisi kirjoittaminen taas kulkea. Ensinnäkin ajattelin listailla ja muistella muutamia kohokohtia ja sitten vielä koota vuoden 2014 TOP 10.

Minulla ei ole harmainta aavistustakaan kuinka monta kirjaa, tai kuinka monta sivua on tultu luettua tänä vuonna, mutta uskoisin että kirjoja olen lukenyt yli 100. Ehkä enemmänkin. Tänä vuonna voisin ehkä yrittää merkitä muistiin jokaisen kirjan jonka luen. Minulla on paha tapa päättää kaikkea mahdollista, mutta en melkein ikinä sitten saa niitä tehtyä. Todennäköisesti taas vuoden päästä tajuan, että en ole merkinnyt yhtäkään kirjaa taikka sivumäärä muistiin ja sitten olen taas samassa tilanteessa.

Vuonna 2014 ilmestyi monia kirjoja ja täytyy sanoa, että todella moni sarja saatiin päätökseen tänä vuonna. Huh, ihan menee väristykset kun ajatteleekin, että ei saada enää lukea Jacen ihastuttavan sarkastisia vuorosanoja, Gwendolynin kommelluksia menneisyydessä tai Perryn taistelusta Veriherrana. Eikä tuossa ollut edes kaikki. Ei läheskään.
Täytyy kyllä tähän väliin sanoa, että eniten minulle tulee haikea olo siitä, kun Cassandra Claren Varjojen kaupungit sarja päättyi mahtavasti ja mieleenpainuvasti. Tunnustan auliisti että tirautin kyyneleen jos toisenkin sen kirjan aikana.

Myös uusia kirjasarjoja alkoi, ja osa oli minusta erittäin lupaavia. Siltikään mitään tajunnan räjäyttävää aloitus osaa en kuitenkaan ole lukenut. Olen tänä vuonna keskittynyt aika lailla sarjojen päättämiseen, en aloittamiseen, joten sekin saattaa olla osasyynä.
Michelle Gagnonin PersefOne sarjan aloitusosa Kukaan ei kaipaa sinua oli mielenkiintoinen joskin se poikkesi aika lailla mukavuusalueestani.
Ihastuin myös Julie Berryn:  Kunnes kerron totuuden teokseen. Kirjoitin siitä arvionkin tänne, joten jos haluatte kuulla hihkutusta ja huokailua...  Arvostelu
Kaikkein puhutuin ja tunnetuin sarja/ kirja oli viime vuonna Veronica Rothin Outolintu-trilogia. Ensimmäiset kaksi osaa ilmestyvät ensimmäisen puolen vuoden aikana ja sarjan viimeinen osa ilmestynee näillä näkymin tässä kuussa.

Minulle vuosi oli aika ratkaiseva, sillä löysin ilokseni monta sarjaa, joihin uppoutua. Yksi näistä oli Mustan tikarin veljeskunta. Vampyyreja, mustaa huumoria, romantiikkaa... Ainekset minun makuuni <3 Myös Nora Robertsin (J.D.Robb) Eve Dallas sarja vei minut mukaansa. En yleensä lue dekkareita, mutta tässä sarjassa on niin paljon muutakin, että en edes ajattele sitä dekkarina.

Ihan yksittäisiä aarrekirjoja on tullu löydettyä. Esimerkiksi Deborah Harknessin Lumottu kirja oli aivan ihastuttava. Ymmärtääkseni siihen on tullut jatkoa useampikin kirja, mutta niitä ei ole suomennettu. Kammoan englanniksi lukemista, mutta täytynee totutella siihen, jotta saan lukea lisää mukaansa tempaavia kirjoja.
Koko vuoden paras löytö oli Yösirkus  kirjoittanut Erin Morgenstern. Siinä on kirja jota suosittelen kaikille. Neuvona, jos tykkää salaperäisyydestä. Älkää lukeko takakantta, älkääkä etsikö tietoa netistä. Jos kokeilet lukea sen ihan spontaanisti, tulet uppoutumaan ihan mahtavaan maailmaan, ja takaan ettet huomaa mitä ympärilläsi tapahtuu.
Olen arvostellut molemmat kirjat täällä. Lumottu ja Yösirkus

Sitten pääsemmekin vuoden 2014 TOP 10

 1. Taivaallisen tulen kaupunki (Varjojen kaupungit, #6) Cassandra Clare














2. Viettelys, Maggie Stiefvater














3. Outolintu (Outolintu-trilogia, #1) Veronica Roth














4. Smaragdinvihreä (Rakkaus ei katso aikaa, #3) Kerstin Gier













5. Aalto (5.Aalto, #1) Rick Yancey














6. Yhä sininen taivas (Paljaan taivaan alla, #3) Veronica Rossi













7. Pimeä sydän (Mystic City, #2) Theo Lawrence














8. Jäljitetty (Susiraja, #3) Elina Rouhiainen














9. Mifongin mahti (Minfonki-sarja, #3) J.S. Meresmaa














10. Yön perintö (Night School, #2) C.J. Daugherty