perjantai 31. heinäkuuta 2015

Nälkäpeli (Nälkäpeli-trilogia, #1) Suzanne Collins

Luonnonkatastrofit, kuivuus, myrskyt, tulipalot ja tulvat nielivät suuren osan Pohjois-Amerikasta. Loput hävitti jäljelle jääneestä ruoasta käyty sota. Raunioista syntyi Panem. Sen kansalaiset nousivat kapinaan hallitsijoitaan vastaan, mutta hävisivät taistelun. Rangaistukseksi kehitettiin nälkäpeli.

Pelin säännöt ovat yksinkertaiset. Jokaisen vyöhykkeen on arvottava yksi poika ja tyttö osallistumaan kisaan. Nuoret pakotetaan vaativiin olosuhteisiin luonnonalueelle, jossa heidän on tapettava toisensa. Viimeinen hengissä selviytyjä on voittaja.

Nälkäpeli on vuotuinen tapahtuma ja koko maassa näytettävä tosi-TV-ohjelma. Trilogian ensimmäisessä osassa 16-vuotiaan Katnissin kyvyt  joutuvat koetukselle, kun hän ilmoittautuu peliin vapaaehtoiseksi pelastaakseen pikkusiskonsa, jonka epäonneksi arpa lankeaa...


Nälkäpeli tuli luettua lukumaratoonissa 26.6.2015 josta on jo kuukausi aikaa... Hmmm ei yhtään myöhässä tämäkään arvostelu. Minulla on muutenkin ihan hirveästi kasaantunut tekemättömiä asioita ja valitettavasti niiden joukossa on kirjoittamattomia arvosteluita tänne blogiin. Nyt sitä voisi pistää kaiken kiireen piikkiin, mutta jos nyt ollaan rehellisiä niin ei ole vain ollut sitä intoa kirjoittaa oikein mitään. Eikä vieläkään oikein ole, mutta päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä jotain hyödyllistä tämänkin viikon aikana! Hyvä asenne, eikö olekkin, okei, jatketaan!

Nälkäpelin tosin olen viimeksi 11 vuotiaana lukenut. Ei siitä yli pääse, että en ollut kovinkaan vanha silloin vielä. En minä vieläkään ole mikään vanha kettu, mutta vähän kokemusta ja kypsyyttä on sentään saatu. Sitä mitä tässä nyt yritän sanoa on se, että sen ikäisenä en vielä oikein ymmärtänyt kaikkia asioita Nälkäpelissä. Pidin sitä vain loistavana kirjana, joka oli ihanan paksu ja jossa oli ihana Peeta. Kyllä, minulla oli suuri ihastus nuorempana Peetaan... Jos nyt totta puhutaan, niin on vieläkin, mutta enää en ajattele Nälkäpeliä kolmiodraamana, vaan pikemminkin... No minun mielestäni koko sarja keskittyy siihen, kuinka kamalaksi yhdyskunta/maailma voi muuttua. Ja siitä mitä pieni teko voi saada aikaiseki. Ja tietysti sisar rakkaudesta. Koko tarinahan sai alkunsa siitä kuinka Katniss ilmoittautuu vapaaehtoiseksi rakkaan pikkusiskonsa tilalle. Joten en ota sen suuremmin kantaa olenko joukkue Peetassa vai joukkue Galessa... vaikka fiksuimmat varmaan sen jo tietääkin.

Pidän Nälkäpelistä, oikeastaan rakastan sitä. Ja lukukokemus oli vielä parempi sen johdosta, että en muistanut tapahtumia kovin tarkaan. Neljä vuotta on pitkä aika unohtaa tapahtumia, vaikka olenkin elokuvan pari kertaa katsonut. Aina kun luulin muistavani jotain oikein, niin sainkin huomata, että tapahtuma meni aivan eri tavalla.
Panem... Se on raaka paikka asua. Mutta samaan aikaan aivan liian kiehtova. Miten joku on osannutkaan luoda jälleen aivan erilaisen maailman, kuin mitä ennen on nähty. 13 vyöhykettä, yksi tuhoutunut, loput vielä elossa. Ensimmäiset neljä vyöhykettä ovat varakkaita ja hyväkuntoisia, Loput alkavat vyöhyke kerrallaan huonontua ja olot pahentua. Viimeinen elossa oleva vyöhyke on vyöhyke 12. Onko kukaan muu ajatellut aina automaattisesti, että vyöhykkeet menevät sellaisessa kivassa jonossa. No olin jälleen elänyt valheessa neljä vuotta, sillä ilmeisesti vyööhykkeet ovat sijoittuneet kaikkialle muualle, mutta eivät suoraan jonoon. Kaikkea sitä tuleekin netin avulla opittua.

Vyöhykkeistä oli erittäin kiinnostava lukea, ja harmikseni ei muista vyöhykkeistä juurikaan puhuttu. Sen kuitenkin muistan alkuaikojen lukukerroistani, että lemoivyöhykkeeni tai olla 4.vyöhyke. En tiedä liittyikö se siihe, että pari lempihenkilöäni asustivat siellä, mutta taitaapi se olla vieläkin lempparini. Jokaisella vyöhykkeellä oli tehtävä ja elämäntapa, joka poikkesi täysin muista. Nokkimisjärjestys oli selvä. Lukija sai heti tiedon siitä, ketkä pärjäsivät Nälkäpelissä, ja ketkä eivät.

Koko idea Nälkäpelistä on tietyllä tavalla erittäin ahdistava, Mutta samaan aikaan uskomaton! 24 lasta viedään taistelemaan hengestään vaaralliselle ja haastavalle areenalle, Muista kilpailusta ei vielä tässä ensimmäisessä osassa kerrottu, mutta ihan jo tästäkin 74.Nälkäpelistä sai aika hyvän kuvan, millaista aareenalla on. Collins oli onnistunut vangitsemaan pelon ja vahvuuden, joita kilpailioissa oli. Myös ensimmäisten vyöhykeitten uhma ja ylpeys oli vangittu erinomaisesti. Ja kirja vangitsi minut. En pystynyt laskemaan sitä alas edes syömisen ajaksi. Minun oli pakko vaan lukea ja lukea. Collins onnistui vetämään minut itsenikin keskelle peliä taistelemaan hengestäni. Ja todellakin annan kunnioitusta siitä!

Hahmoja suorastaan palvoin. Katniss voitti luottamukseni ja ihailuni heti ensimmäisten parin sivun jälkeen. Tyttö poikkeaa niin kovin kaikista muista päähenkilöhahmoista johin olen törmänny. Hän on tietyssä mielessä ikäistään kypsempi, mutta kuitenkin hyvinkin lapsellinen tietyissä tilanteissa. Katniss epäilee kaikkea, mikä ei ole tuttua, mutta jos hänen luottamuksensa saa puolelleen, niin et löydä parempaa ystävää tai suojeliaa. Tyrskähdin myös moneen kertaan muutamalle Katniksen sutjautukselle. Aivan ihana hahmo!

Peeta taas... No hän on aivan yhtä ihana kuin Katnisskin. Peetan sydän on täynnä rakkautta ja lempeyttä ja minunkin mielestäni hän on niitä ihmisä jotka ansaitsevat parempaa. Totta kai Peetassakin oli heikkouksia. Poika ei välttämättä ole yhtä  kekseliäs kuin Katniss, mutta jos minulta kysytää, hän on aivan eri tavalla fiksu. Myös Peeta sai minut naurahtelemaan ja hymyilemään hölmösti useaankin kertaan kirjan aikana, mikä on aina plussaa. Se mikä minut kuitenkin valloitti oli Peetan suojelunhalu. Se ylitti tietyissä kohdissa jopa Katniksen ja se fakta, että Peeta ei vaadi itselleen mitään, on aivan mieletön. Poika käytännössä valmis kuolemaan, jotta hänen rakkaansa eivät kuolisi eikä hän pyydä mitään takaisin tai ajattele katkerasti. Tuliko vähän liikaa ylistystä? :D

Gale, Prim ja Haymitch ovat jokainen aivan oma lukunsa. Gale tehtiin elokuvassa erittäin ärsyttäväksi persoonaksi, vaikka pidinkin näyttelijästä. Kuitenkin kirjassa Gale ei ole loppujen lopuksi niin paha. Ymmärrän hänen tuskansa tietyssä mielessä ja hän saa sympatiani puolelleen. Galekin on kuitenkin joutunut aikuistumaan niin nuorena ja elättämään perheensä. Eli myös Gale saavuttaa ihailuni.
Primistä ei kirjassa saa aivan niin hyvää kuvaa ehkä kuin elokuvassa, mutta tyttö on kertakaikkiaan suloinen. Juuri sellaista ihanne pikkusiskotyyppiä.
Haymitch taas on tietenkin yksi lemppareistani. Sarkastinen elämäänsä kyllästynyt erakko, joka kuitenkin alkaa välittämään suojateistaan.

Kaikki varmasti ymmärsivät, miksi rakastan tätä kirjaa ja koko tätä sarjaa ylipäätänsä! Jokaisen tulisi minun mielestäni lukea tämä sarja, mutta aivan erityisesti suosittelen sitä kaikille dystopian ja pienen romantiikan ystäville. Jos rakastat toimintaa, erilaisuutta ja dystopiaa, hopi hopi. Kiiruhdappa nyt hakemaan tämä kirja kätösiisi.

Täällä Blogin puolella on ollut aika hiljaista, enkä ole ehtinyt kunnon kirja-arvosteluita tekemään juuri ollenkaan. Tarkoituksena olisi siis petrata ja olenkin saamassa taas inspiraatiotani takaisin! ♥♥♥

Arvosana: 10
Suosittelenko? : KYLLÄ, EHDOTTOMASTI! LUKEKAA!
Mistä hankin/sain: Turun kaupunginkirjastosta
Luenko uudestaan:  ...hmm en taida... No totta kai ♥
Kirjailia:  Suzanne Collins
Kustantamo: WSOY
Kustannusvuosi:  2008
Sivumäärä: 335
Alkuperäisteos: The Hunger Games



torstai 30. heinäkuuta 2015

Kolmen kirjan haaste!

Kolmen kirjan haaste on tullut esiin monessakin kirjablogissa, mutta itse törmäsin siihen vasta äskettäin, kun Kirjaneito Kirjaneidon tornihuone-blogista haastoi minut. Tämä onkin ensimmäinen varsinainen haaste, joka minut on haastettu tekemään, joten olen innoissani.

Ideana siis tässä haasteessa on valita kolme kirjaa bloggaus ajoilta, jotka haluaisi lukea uudelleen.
Luen mielelläni kirjoja uudelleen, se ei ole koskaan ollut ongelma, mutta tarvitsen lukukertojen välillä aikaa. Tämän takia olikin hankala löytää mieleisiä kirjoja, sillä viime aikoina luetut kirjat ovat paljastuneet lemppareiksini. Kuitenkin pienen kahlauksen jälkeen onnistuin tyytyväisenä valitsemaan kolme kirjaa, jotka mielelläni luen uudelleen.


 Erin Morgenstern: Yösirkus


Yösirkus nousi yhdeksi lempikirjakseni kun sem vajaa vuosi sitten luin. Vai onkohan siitä jo ihan vuosi. Joka tapauksessa rakastin tätä kirjaa ylikaiken. Alusta asti luin tätä pelkällä ihastuksella ja omaan hyllyyn olisi tämäkin aarre tarkoitus hankkia. Yösirkuksen takakansi on minun makuuni ehkä vähän liian paljastava ja kirjan luku sujuu paljon jännittävämmin jos et ole lukenut takantta. Vaikeaa se oli minullekkin, mutta tein sen ja kokemus oli mahtava. Pelkästään näiden syiden takia valitsin ehdottomasti Yosirkuksen tähän haasteeseen.

"Jotkut ovat sanoneet, että koska kirja ei edennyt kronologisessa aikajärjestyksessä, oli luku into mennyt. Itseäni ei vuosiluvuissa hyppiminen häirinnyt ollenkaan. Minusta oli itseasiassa tosi mielenkiintoista, että kirjaa kerrottiin siitä ajasta, kun sirkus oli ollut pystysstä jo monta vuotta, ja siitä ajasta, kun sirkusta oltiin vasta rakentamassa. Lisäksi oli ihanaa, että lopussa kaikki nitoutui yhteen."  9.7.2014



John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe 


Tähtiin kirjoitetun virheen luin vanhan blogini puolella ja arvostelun laadusta näki kuinka aloittelia olin vielä silloin. Jostain ihmeen syystä olin yrittänyt keksiä niin paljon negatiivista palautetta kuin olin pystynyt, mutta täytyy sanoa, että mielipiteet ovat muuttuneet niista ajoista. Tähtiin kirjoitettu virhe tutustutti minut John Greeniin kirjailijana, ja hänestä on noussutkin yhdeksi suosikeistani. Elokuvasovituksen katsomisen jälkeen olen hinkunut kirjan uudelleen lukemista ja nyt siihen ilmaantui loistava tilaisuus

 "Augustin salaisuus oli yllättävä ja samalla hirveän surullinen. Viimeisen sivun luettuani, leuka alkoi jo väpättää hieman."  30.11.2015




 Moira Young: Julma maa


Julma maa oli spontaani hankinta. Kiinnostuin kannen kuvan takia kirjasta ja sen enempää ajattelematta nappasin teoksen mukaani kirjastosta. Julma maa taisi olla ensimmäisiä dystopia tyyppisiä kirjoja joita luin ja rakastuin siihen. Kirjoitustyyli oli hyvin erilaista, mikä antoi sille oman pienen sävähdyksen. En ole kirjaa lukenut ensimmäisen kerran jälkeen ja käsiäni oikein syyhyttää tarttua siihen. Julma maa on myös loistava kirja tähän haasteeseen.

" Ajattelin aluksi tämän olevan hieman outo kirja. Selailtuani pari sivua, ärsyynnyin kirjoitustyyliin aluksi, mutta totuin yllättävän nopeasti, enkä edes ajatellut asiaa. Saba poikkesi muista kovia kokeneista päähenkilöistä siten, että kova elämä oli jättänyt häneen jälkensä ihan oikeasti."  16.11.2013



Nämä aarteet olisi siis tarkoitus kahlata uudelleen ja odotan sitä innoissani! Kerrankin ihan luvan kanssa voin lukea uudestaan jotain, eikä tarvitse etsiä jotain uutta, vaikka onhan sekin kivaa. Haaste on ollut jo monessa blogissa ja mutta pienen etsinnän jälkeen päätin haastaa seuraavat bloggaajat.

Innarina: Storytime is over

Maria Kinnunen: Mustetta paperilla

VJ: Mustemaailmani






torstai 23. heinäkuuta 2015

Vadelmaveneellä Ruotsiin!

Pientä kesäloma päivitystä välillä! Miusta tuntuu, että en ole tehnyt tällaista "höpöttely" bloggausta tänne vielä kertaakaan, joten ehkä olisi aika :D
Kesälomani on ollut ohjelmaa täynnä, mutta mitään hosumista ei silti ole juurikaan ilmennyt. 
Lomani ensimmäinen viikko meni rippileirillä, joka oli taas uusi ihana kokemus. Ihania ihmisiä, loistava pappi ja mahtava nuorisotyöntekijä. Kaikki ulkoläksytkin saatiin kaverin kanssa suoritetuksi, joten sunnuntaina 7.6.2015 päästiin molemmat tyytyväisinä ripiltä. 

Omien juhlieni jälkeen, on sitten tultu käytyä useammankin kaverin rippijuhlissa, mikä taas on tehnyt kesälomastani mekkojen ja kenkien etsimistä.

Seuraavaksi olisi suunnitelmissa lähteä Ruotsiin. Lähtö olisi  torstaina, joten olen varmaan jo matkalla, kun saan tämän postattua. Ja aivan niinkuin monet muutkin lukutoukat ovat sanoneet, missä muualla kannattaa lueskelle ihanaa kirjaa kuin lomalla! Sehän on täydellinen yhdistelmä. Laivan kannella maisemia katsellen tai Italian rannoilla makoille.Sillä ei ole mitään väliä, mutta jos mukana on hyvä kirja, niin se tuo siihen sellaisen kipinän. Ja tietenkin vadelmaveneitä nassutellen ;)

Loppu kesästä pitäisi onnistua parikin kirjaa kahlaamaan läpi ja suunnitelmissa olisi saada ainakin yksi niistä luettua tuolla Ruotsin matkalla. Valinta täytyy kuitenkin tehdä harkiten. Pokkaria en ikinä missään nimessä ottaisi matkalle mukaan, mutta toisaalta en halua ottaa mitään jättimäistä tiiliskiveä, joka vielä upottaisi laiva. Ei, kyllä tämä vaatii tarkaa suunnittelua.

-----------------------------------------

Tosiaan näiden kirjojen parissa olisi idea viettää loppukesä...



 Tuulen nimi: Patrick Rothfuss

Täytyy sanoa, että tästä ei fantasia kirjaa saa paremmaksi. Olen lukenut Tuulen nimen kymmeniä kertoja, mutta en koskaan kyllästy siihen. Jotkut varmasti huomasivat twitteristä, että valvoin taas yli puolen yön tätä lukien. Tekisi kauheasti mieli ottaa mukaan matkalle ja lukea loppuun, mutta en tiedä raaskinko.



 Oli taas yö. Lause jonka lukemiseen en koskaan kyllästy. Kun nämä sanat on luettu, sitä tietää, että on aloittamassa aivan uskomattoman matkan Tuulen nimen kanssa. Kiitoksia, että meille on annettu Patrick Rothfuss


Lucian: Isabel Abedi
Zadara,kuninkaan varjo: Fanny Tarujoki

Molemmat kirjat olen lukenut noin vuosi sitten. Siitä voi hyvin olla enemmänkin aikaa, mutta pointtina on se, että en juurikaan muista enää mitä näissä tapahtui. Sen muistan, että molemmista pidin joten minulla ei ole mitään menetettävää. Lucian on enemmän romantiikkaan painottuva, mutta Zadarassa keskitytään ystävyyteen ja fantasiaan mielestäni enemmän.


Maze runner, labyrintti: James Dashner
Loppupeli: James Frey jaNils Johnson-Shelton
Clockwork Prince: Cassandra Clare

En edes tiedä kuinka kauan olen lukenut Maze Runneria. Varmasti usean viikon. En vain millään pääse eteenpäin, koska aina löytyy joku "parempi" tai kiireisempi kirja luettavaksi. Nautin kuitenkin leffasta suunnattomasti, joten en todennäköisesti tule pettymään tähänkään, mutta jokin nyt vain tökkii.

Loppupeli olisi tarkoitus aloittaa heti kun on varmaa, että minulla on aikaa lukea se. Kirja on paksu ja jotenkin minulla on sellainen kutina, että tarvitsen keskittymistä ja rauhaa sen läpi kahlaamiseen. Kenties nappaan hänet mukaani laivalle. Tosin enkö minä juuri maininnut, että ei liian plksuja kirjoja ja ihan niinkuin saisin rauhaa laivalla... Huoh, ehkä hänkin jää kotiin odottamaan minua.

Clockwork Prince on ollut lukulistalla todella pitkään. Heti kun olin ensimmäisen osan lukenut niin aloin metsästämään kirjastossa tätä toista osaa. Alkuun olen päässytkin, mutta lukeminen on hidasta ja välillä tuskastuttavaa sillä en yleensä lue englanniksi. Tosin Claren kirjoitus on helppolukuista, joten pärjään varmasti.

---------------------------------------------------

Sellaista siis olisi tarkoitus lueskella. Muuta en varmaan tulekkaan tekemään. Ystävän mökille synttäreitä viettämään kuun lopussa, ja ehkä jos ehditään, niin lähetään saman porukan kanssa Särkänniemeen, mutta saa nähdä ehditäänkö ennen koulun alkua!

Ei muuta kuin hyvää loppulomaa kaikille ja lukutäytteisiä päiviä jokaiselle <3






torstai 16. heinäkuuta 2015

Darlah: 172 tuntia kuussa, Johan Harstad

NASA aikoo palata Kuuhun yli 40 vuoden jälkeen ja järjestää ennennäkemättömän, maailmanlaajuisen arvonnan, jonka voittajat pääsevät mukaan matkaan. Onni suosii kolmea nuorta: norjalaista Miaa, japanilaista Midoria ja ranskalaista Antoinea. Lähtölaskennan koittaessa koko maailma jännittää heidän mukanaan – paitsi eräs dementoitunut entinen astronautti. Hän seuraa kauhulla vanhainkodin tv:stä matkan uutisointia – Kuuhun ei pidä palata! Mutta nuoret ovat jo perillä Darlah-nimisellä kuuasemalla. Pian yhteys Maahan katkeaa. Tukikohdan generaattori sammuu. Happivarastot hupenevat. Antoine ja kapteeni Nadolski katoavat. Ja Kuun pimeä puoli näyttää pelottavat, visusti vaietut kasvonsa.

 Kirja oli totaalinen yllätys, positiivinen yllätys oikeastaan. Kirjan kansi, joka huomioni tietenkin nappasi, oli kaunis. Jos unohtaisi kirjan nimen ja katsoisi vain kannessa olevaa kuvaa, ei välttämättä uskoisi, että teos kertoo ulkoavaruudesta ja kauhusta. En edes tiennyt aluksi, että kirja oli kauhua, joten asia tuli minulle täytenä yllätyksenä, kun blogeja selailin. Ja takateksti vie mukanaan. Sanon usein, että jos takateksti on tylsä, niin kirjakin on tylsä. Siitä syystä olenkin jättänyt ostamatta/ lainaamatta useita kirjoja, jotka paljastuivat loistaviksi. Okei, eli ulkonäkö mielenkiintoinen ja takateksti kiinnostava. Vaikuttaa lupaavalta, eikö vain?

Silti pelkäsin, että sisältö olisi pettymys. Niinhän sitä sanotaan, "Moni kakku päältä kaunis", mutta halusin silti kokeilla, josko vaikka olisinkin ollut väärässä. Tämäkin on vanhoja tapojani. Jokin vaikuttaa täydelliseltä ja lupaavalta, mutta minä en sitten millään voi vain huokaista helpotuksesta. Ehei, minun täytyy pysyä skeptisenä, kunnes ole lukenut muutaman kappaleen kirjasta. Ja jos juoni ja tarinan idea ovat hyviä ja lupaavia, niin vasta sitten pääsee suustani tyytyväinen huokaus.
Kyllä se tyytyväinen huokaus sieltä tuli Darlahiakin lukiessa.

 Alku kirjassa oli hieman töksähtelevää ja hidasta, se minun täytyy myöntää, mutta kunhan jaksaa olla kärsivällinen, niin saa pian huomata, että on lukenut koko kirjan alle päivässä. Tapahtumat pääsevät vasta kunnolla käyntiin, kun nuoret pääsevät kuuasemalle. Ja kauhun ystäville sellainen tiedotus, että varsinainen kauhu tulee esiin aivan kirjan loppupuolella. Tietenkin koko kirjan ajan on sellaisia pieniä ja karmivia kohtia, mutta vilunväreitä ja pelokkaita vilkaisuja aiheuttavat kohdat on jätetty aivan loppuun. Sääli sinänsä, sillä minun mielestäni juuri nuo kauhukohtaukset veivät mukanaan parhaiten.

Mia oli persoonana hyvin ärsyttävä ja sinisilmäinen, mutta loppua kohden sekin lieveni, ja hänestä tuli ehkä lempihahmoni koko kirjassa. Anton taas oli nuorista ehdottomasti ärsyttävin. Hän aiheutti minussa niitä tuttuja vihanpurkauksia, joissa minä lasken kirjan alas ja yritän olla heittämättä mitään seinään. Ja miksiköhän en pitänyt tästä nuoresta miehestä. Poika ei pystynyt päästämään irti tyttöystävästään, joten päätti mennä vakoilemaan tätä Eiffel tornin huipulle...Okei... jotkut varmasti ajattelevat tämän olevan ehkä romanttistakin, mutta minussa se nosti esiin vain silmittömän turhautumisen. Onneksi Mia onnistui saamaan Antonista kelvollisen hahmon, ja pojan kohtalo kirjassa sai minut jopa hieman surulliseksi. Midori oli nuorin ja samalla myös käytöksellään ehkä lapsellisin, mutta pidin hänestä. Hän oli kuitenkin sisimmältään ehkä järkevin kaikista näistä kolmesta nuoresta.

Kirjan loppu oli surullinen. Siitä ei pääse yli eikä ali. Olen onnellisten loppujen ystävä, mutta menestyihän Romeo ja Juliakin. Siinä vasta surullinen loppu onkin joten... Mitäpä sitä valittamaan. Joka tapauksessa kirjaan pystyisi varmasti kirjoittamaan lisää osia, mutta jos totta puhutaan, niin jättäisin Darlahin tähän. Jatko-osa tekisi tarinasta, joko aivan huimaavan tai totaallisen pettymyksen. Ja pahoin pelkään, että tulos saattaisi olla jälkimmäinen.
Suosittelen kirjaa ihan kaikille. Ei ole väliä pidätkö romantiikasta, kauhusta, jännityksestä vai historiasta. Tietyssä mielessä tämä kaikki kitoutuu yhteen.

Arvosana: 8+
Suosittelenko? : Kyllä
Mistä hankin/sain: Turun kaupunginkirjastosta
Luenko uudestaan:  Totta kai!
Kirjailia: Johan Harstad
Kustantamo: Karisto
Kustannusvuosi:  2012
Sivumäärä: 438
Alkuperäisteos: Darlah: 172 timmer på månen

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Salatun voiman kaupunki (MysticCity, #1) Theo Lawrence


Maaginen kahtia jaettu kaupunki. Poliittista kapinaa. Ikuista rakkautta?
Manhattan vuonna X. Pilvenpiirtäjien huipulla hallitsevat rikkaat ja etuoikeutetut, joiden yltäkylläisen elämän mahdollistaa vain katutasossa, ilmastonmuutoksen synnyttämien kanaalien varsilla kurjaliston joukossa majailevilta mystikoilta salaperäisesti hankittu energia. Yläluokan hienostosviiteissä asuu myös 16-vuotias Aria Rose, rakastuneena silmittömästi isänsä poliittisen kilpailijan poikaan.

Vai onko hän sittenkään niin rakastunut? Ainakaan hän ei pysty muistamaan, miten romanssi sai alkunsa. Mutta sitten Aria tapaa Hunterin, komean ja hämmentävän mystikon alakaupungista, ja tällä tuntuu olevan hallussaan hänen unohtuneen menneisyytensä avain.


Olen viime aikoina lainanut kirjastosta erittäin paljon sellaisia kirjoja, joita olen jo lukenut kertaalleen. Tällä kertaa mukaan tarttui Theo Lawrencen Salatun voiman kaupunki. Oikeastaan tämä kirja luettiin jo monta viikkoa sitten. Rippileirillä sen muistaakseni ahmin, ja vasta nyt pääsen kirjoittamaan arvostelun. Olen muutenkin ollut erittäin laiska näitten arvosteluitten kirjoittamisessa. Kyse ei ole siitä ettenkö lukisi, sillä minä ihan todella luen lähes joka päivä jotain, mutta en vain millään malttaisi kiireiltäni istahtaa koneelle ja kirjoittaa lukemastani kirjasta jotain.
No olen nyt tehnyt päätöksen, että tulen koneelle useammin.

Palataanpa nyt tähän kirjaan. Olen tosiaan siis lukenut tämän jo aikaisemmin, mutta siitä on aikaa kaiketi vuosi, tai hieman vähemmän. Pidin kirjasta silloin ja pidin siitä nyt. Ainut asia, joka on ehkä muuttunut mielipiteestäni on se, että huomasin nyt muutamia ärsyttäviä tai vajaavaisia juttuja, joita en aikaisemmin huomannut. Nyt monet vuorosanat tai tapahtumat saivat minut kurtistamaan kulmiani. Luultavasti ennen niin romanttiselta tuntuneet asiat, vaikuttivat nyt hieman vanhempana pelkästään ärsyttäviltä.

Aria Rose on kihlautunut isänsä kilpailian pojan kanssa. Näiden kahden nuoren välinen kemia oli erittäin vähäistä. Minun teki mieli takoa järkeä useampaankin otteeseen Arian päähän. Hunterin ja Arian suhde taas aiheutti tunteita laidasta laidaan. Aina välillä pidin heitä ihanan romanttisina ja salaperäisinä. Hunteri voitti ihastumiseni kirjan alussa, mutta loppua kohden hän alkoi tuntua liian... liian hempeältä ja suojelevalta. Aria taas oli välillä itsenäinen ja järkevä, mutta vajosi typeryyteen ja malttamattomuuteen aina välillä. Parhainta aikaa näiden kahden välillä oli se aika, kun Aria ei vielä koko kuviota.

Juooni tässä kirjassa oli aika ennalta-arvattava. Kunhan on lukenut takakannen ja kansien sisäpuolella olevan juoni kerronnan, pystyy aika helposti päättelemään mitä kirjassa tulee tapahtumaan. Se ei kuitenkaan loppujen lopuksi haittaa juurikaan, sillä itse tunnelma vie mukanaan.
Luin kirjan läpi putkeen, enkä missän vaiheessa kyllästynyt, joten se varmasti kertoo paljon. Teksti on helppolukuista, vaikkakin suomennokset saivat minut pyöräyttelemään silmiäni useassakin kohdassa.

Kirjailian idea tästä kahtia jakautuneesta kaupungista oli oikeastaan todella kiehtova, ja olisin mielelläni kuullut enemmä siitä, miten ja miksi se oli niin jakautunut. Kyllähän lukijalle selitetään päällisinpuolin syyt, mutta syvempikin perehtyminen ei olisi haitannut. Myös mystikot kiehtoivat minua ja harmikseni he jäivät vielä hämärän peittoon. Toivotaan, että seuraavassa osassa päästäisiin kurkistamaan heidänkin elämäänsä tarkemmin.

Suosittelisin Salatun voiman kaupunkia niille, jotka nauttivat ehkä hieman kliseestä rakkaustarinasta ja hyvästä fantasiasta. Niihin tulet törmäämään!


Arvosana: 9-
Suosittelenko? : Kyllä
Mistä hankin/sain: Turun kaupunginkirjastosta
Luenko uudestaan:  Kyllä, tämäkin oli jo kolmas kerta
Kirjailia: Theo Lawrence
Kustantamo: Karisto
Kustannusvuosi:  2013
Sivumäärä: 403 
Alkuperäisteos: Mystic City