torstai 16. heinäkuuta 2015

Darlah: 172 tuntia kuussa, Johan Harstad

NASA aikoo palata Kuuhun yli 40 vuoden jälkeen ja järjestää ennennäkemättömän, maailmanlaajuisen arvonnan, jonka voittajat pääsevät mukaan matkaan. Onni suosii kolmea nuorta: norjalaista Miaa, japanilaista Midoria ja ranskalaista Antoinea. Lähtölaskennan koittaessa koko maailma jännittää heidän mukanaan – paitsi eräs dementoitunut entinen astronautti. Hän seuraa kauhulla vanhainkodin tv:stä matkan uutisointia – Kuuhun ei pidä palata! Mutta nuoret ovat jo perillä Darlah-nimisellä kuuasemalla. Pian yhteys Maahan katkeaa. Tukikohdan generaattori sammuu. Happivarastot hupenevat. Antoine ja kapteeni Nadolski katoavat. Ja Kuun pimeä puoli näyttää pelottavat, visusti vaietut kasvonsa.

 Kirja oli totaalinen yllätys, positiivinen yllätys oikeastaan. Kirjan kansi, joka huomioni tietenkin nappasi, oli kaunis. Jos unohtaisi kirjan nimen ja katsoisi vain kannessa olevaa kuvaa, ei välttämättä uskoisi, että teos kertoo ulkoavaruudesta ja kauhusta. En edes tiennyt aluksi, että kirja oli kauhua, joten asia tuli minulle täytenä yllätyksenä, kun blogeja selailin. Ja takateksti vie mukanaan. Sanon usein, että jos takateksti on tylsä, niin kirjakin on tylsä. Siitä syystä olenkin jättänyt ostamatta/ lainaamatta useita kirjoja, jotka paljastuivat loistaviksi. Okei, eli ulkonäkö mielenkiintoinen ja takateksti kiinnostava. Vaikuttaa lupaavalta, eikö vain?

Silti pelkäsin, että sisältö olisi pettymys. Niinhän sitä sanotaan, "Moni kakku päältä kaunis", mutta halusin silti kokeilla, josko vaikka olisinkin ollut väärässä. Tämäkin on vanhoja tapojani. Jokin vaikuttaa täydelliseltä ja lupaavalta, mutta minä en sitten millään voi vain huokaista helpotuksesta. Ehei, minun täytyy pysyä skeptisenä, kunnes ole lukenut muutaman kappaleen kirjasta. Ja jos juoni ja tarinan idea ovat hyviä ja lupaavia, niin vasta sitten pääsee suustani tyytyväinen huokaus.
Kyllä se tyytyväinen huokaus sieltä tuli Darlahiakin lukiessa.

 Alku kirjassa oli hieman töksähtelevää ja hidasta, se minun täytyy myöntää, mutta kunhan jaksaa olla kärsivällinen, niin saa pian huomata, että on lukenut koko kirjan alle päivässä. Tapahtumat pääsevät vasta kunnolla käyntiin, kun nuoret pääsevät kuuasemalle. Ja kauhun ystäville sellainen tiedotus, että varsinainen kauhu tulee esiin aivan kirjan loppupuolella. Tietenkin koko kirjan ajan on sellaisia pieniä ja karmivia kohtia, mutta vilunväreitä ja pelokkaita vilkaisuja aiheuttavat kohdat on jätetty aivan loppuun. Sääli sinänsä, sillä minun mielestäni juuri nuo kauhukohtaukset veivät mukanaan parhaiten.

Mia oli persoonana hyvin ärsyttävä ja sinisilmäinen, mutta loppua kohden sekin lieveni, ja hänestä tuli ehkä lempihahmoni koko kirjassa. Anton taas oli nuorista ehdottomasti ärsyttävin. Hän aiheutti minussa niitä tuttuja vihanpurkauksia, joissa minä lasken kirjan alas ja yritän olla heittämättä mitään seinään. Ja miksiköhän en pitänyt tästä nuoresta miehestä. Poika ei pystynyt päästämään irti tyttöystävästään, joten päätti mennä vakoilemaan tätä Eiffel tornin huipulle...Okei... jotkut varmasti ajattelevat tämän olevan ehkä romanttistakin, mutta minussa se nosti esiin vain silmittömän turhautumisen. Onneksi Mia onnistui saamaan Antonista kelvollisen hahmon, ja pojan kohtalo kirjassa sai minut jopa hieman surulliseksi. Midori oli nuorin ja samalla myös käytöksellään ehkä lapsellisin, mutta pidin hänestä. Hän oli kuitenkin sisimmältään ehkä järkevin kaikista näistä kolmesta nuoresta.

Kirjan loppu oli surullinen. Siitä ei pääse yli eikä ali. Olen onnellisten loppujen ystävä, mutta menestyihän Romeo ja Juliakin. Siinä vasta surullinen loppu onkin joten... Mitäpä sitä valittamaan. Joka tapauksessa kirjaan pystyisi varmasti kirjoittamaan lisää osia, mutta jos totta puhutaan, niin jättäisin Darlahin tähän. Jatko-osa tekisi tarinasta, joko aivan huimaavan tai totaallisen pettymyksen. Ja pahoin pelkään, että tulos saattaisi olla jälkimmäinen.
Suosittelen kirjaa ihan kaikille. Ei ole väliä pidätkö romantiikasta, kauhusta, jännityksestä vai historiasta. Tietyssä mielessä tämä kaikki kitoutuu yhteen.

Arvosana: 8+
Suosittelenko? : Kyllä
Mistä hankin/sain: Turun kaupunginkirjastosta
Luenko uudestaan:  Totta kai!
Kirjailia: Johan Harstad
Kustantamo: Karisto
Kustannusvuosi:  2012
Sivumäärä: 438
Alkuperäisteos: Darlah: 172 timmer på månen

4 kommenttia:

  1. Hyvään aikaan tämäkin postaus tuli, varattuna olisi kyseinen kirja kirjastossa, kunhan vain pääsisin hakemaan... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, ajoitushan oli sitten ihan täydellinen :D Toivottavasti nautit lukukokemuksesta!

      Poista
  2. 438 sivua. Luin tämän vuosi sitten ja yllätyin myös positiivisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kiitos kaunis! Muidenkin tuttujenk kanssa on tullut puheeksi että positiivisen yllätyksen Darlah heillekkin järjesti. Emme taida siis olla kaksin :D

      Poista

Kiitos kommentista ♥